TOHOSHINKI – miss you /”O”-Sei・Han・Go


kirjoittaja: Katy - kääntäjä: chu

Kahdeksannella singlellään Miss You / ”O”-Sei・Han・Go:lla TOHOSHINKI (DBSK) osoittaa jälleen musikaalisuutensa.

Ensimmäisen kerran kuunneltaessa Miss Youta odottaisi, että balladi kuten tämä laulu alkaisi pehmeillä kelloilla. Vaikka odotukset eivät tämän suhteen täytykään, ei ole mitään syytä olla pettynyt, kun päälle vierähtääkin iloinen tanssittava melodia. Silta säkeen ja kertosäkeen välissä on todennäköisesti huomattavin osa laulua, sillä englanninkieliset sanoitukset ovat mukaansatempaavia ja koko laulu muotoutuukin uudelleen ja uudelleen kuunneltavaksi. Vaikka melodia onkin iloinen, lyriikoista kaikuu haikeus.

”O”-Sei・Han・Go on japaninkielinen versio TOHOSHINKIN kolmannen koreankielisen levyn nimikkolaulusta.

Laulu saa jo ensimmäisillä sekunneillaan tanssituulelle, kun Yoochun aloittaa lyhyellä lauseella ennen varsinaista alkua. Tämän laulun kuunteleminen ei koskaan kyllästytä, vaihtuvien rytmien ja erilaisia nopeuksia käyttävien osien ansiosta. Myös lyhyet laulamattomat kohdat ja viiden jäsenen upeat äänet saavat laulun tuntumaan siltä, että kun se loppuu, se on soitettava uudelleen. Vaikkei ymmärtäisikään sanoituksia, jo hieman aggressiivisesta musiikista kuulee, että laulu on vakavampi ja kriittisempi kuin mikään aikaisemmista.

Single julkaistiin kahdessa eri painoksessa. Pelkän CD:n painos sisältää lisäksi laulun Sky (TVP UTA’S MIX) ja DVD:llinen versio taas musiikkivideon kumpaankin lauluun.

Ei todellakaan ole ihme, miksi nämä viisi miestä ovat juuri nyt niin suosittuja. He ovat monella tavalla taitavia ja tämän todistavat juuri heidän singlensä, eikä tämä ole poikkeus.