© Avex Entertainment Inc.

Dong Bang Shin Ki – Christmas Gift from DBSK


kirjoittaja: Daeki

DBSK:n Christmas Gift fom DBSK on vuoden 2004 joulukuussa julkaistu joululauluja sisältävä albumi, joka tavoittelee herkkää joulumieltä balladimaisine kappaleineen.

Albumin ensimmäinen raita on Jesus, Joy of Man’s Desiring [Accapella version]. Kappale on esitetty kokonaan ilman taustasäveltä, pelkästään laulaen. Yhtyeen jäsenten kauniit äänet luovat kauniin taustan kappaleelle. Kappale etenee hiljaisella tempolla, jatkuen herkkänä koko ajan. Laulu on hyvin hempeää, lähes taustalaulantaan sekoittuvaa.

Toisena kappaleena kuullaan The First Noel. Kappaleen melodia kuulostaa varmasti tutulta, kyseessä DBSK:n tulkinta on myös suomeksi käännetystä joululaulusta Ensimmäinen joulu. Yhtyeen tulkinta kappaleesta jatkaa edellisen tapaan herkkää linjaa. Kaunis balladimainen laulu yhdistettynä hempeään taustasäveleen luovat hyvin kauniin ja uniikin version kappaleesta. Kappale nousee varmasti albumin balladien parhaimmistoon.

Kolmas raita Magic Castle on kaunis balladi. Se alkaa herkällä laululla, joka jatkuu erittäin koskettavana kappaleen loppuun saakka. Kappale on herkkä ja tunnelmaltaan tasainen, mutta sisältää myös voimakkaampia lauluosuuksia, jotka täydentävät kappaletta erinomaisesti tuoden siihen tietynlaista lisävivahdetta. Jouluinen ja herkkä taustamelodia sopii kappaleen tunnelmaan täydellisesti. Kappaleesta tehty kaunis musiikkivideo hohkaa myös lämmintä joulutunnelmaa.

Neljäntenä albumilla kuullaan Narration, joka alkaa pianon säestyksellä ja jatkuu yhtyeen jokaisen jäsenen hiljaisen puheen tavoin. Kappale ei ole mitenkään teknisesti erikoinen ja melko tasapaksu tempoltaan alusta loppuun. Kyseessä ei ole albumin paras kappale, mutta kappaleen sanoissa on kaunis sanoma.

Angels We Have Heard On High on albumin viides kappale. Kyseessä on DBSK:n versio suomennetustakin kappaleesta Gloria In Excelsis Deo. Kauniiseen kappaleeseen mukavaa tunnelmaa luo taustalaulanta, joka menee tavallaan laulun kanssa päällekkäin. Tempoltaan hiljainen taustamelodia luo kappaleeseen jouluisen tunnelman, välillä helähtävien kellojen kanssa. Yhtyeen versio tunnetusta kappaleesta ei varmasti jää huonoimpien tulkintojen sekaan.

DBSK:n Santa Claus Is Coming To Town on viihdyttävä versio kaikkien tuntemasta hilpeästä joululaulusta. Kappale on esitetty sen alkuperäisillä sanoilla englanniksi, tunnelma on kuitenkin luotu jonkin verran herkemmäksi, kuin alkuperäisessä versiossa. Kappale on esitetty ilman taustamelodiaa, laulamalla itse melodiaa taustalauluna, mikä tuo kappaleeseen oman leimansa positiivisella tavalla.

Albumin seitsemäntenä raitana kuullaan hempeä Silent Night. Kappale on jälleen hyvin herkkä ja koskettava. Laulu on kaunista, voimakasta tulkintaa. Tuttuun taustamelodiaan on lisätty rytmikkäänä kuuluva sormien napautus, joka luo kappaleeseen uudenlaista tempoa. Jouluinen tunnelma säilyy herkkänä läpi kappaleen.

Kahdeksantena raitana albumilla on Magic Castle [instrumental]. Kyseessä on siis versio aiemmin albumilla olleesta kappaleesta, ilman laulua. Kaunis pianosäestys ja taustamelodia kuulostavat herkältä ilman lauluakin. Versiossa on haikeaa tunnelmaa, mikä johdattelee kuuntelijan hyvin herkkiin lopputunnelmiin, albumin viimeisenä raitana.

Balladipainotteinen albumi on erittäin kaunis ja tunnelmallinen, herkkä yhteensopiva kokonaisuus. Pirteän poikkeavalla tavalla, mutta kauniisti tulkitut joululaulut miellyttävät varmasti, vaikka et sattuisikaan olemaan erityinen joululaulujen ystävä. Nyt kaikki korealaisen musiikin ystävät siemaileman glögiä albumin tahdissa ja fiilistelemään saapuvaa joulua DBSK:n tahtiin!