© HIGHGRND. All Rights Reserved.

IDIOTAPE julkaisee kolmannen albuminsa


kirjoittaja: Anu
lähde: Levy-yhtiö HIGHGRND

Suomessa vuosi sitten esiintynyt IDIOTAPE on julkaisemassa kolmannen täysipituisen albuminsa. Dystopian ilmestyy digitaalisesti 16.6. ja CD-levynä 19.6.

Elektronista musiikkia esittävän yhtyeen säveltäjä Zeze toteaa, ettei Dystopian kerro menneisyydestä eikä tulevaisuudesta. Sen sijaan pääpaino on ihmisissä, jotka elävät samassa ajassa ja ajattelevat nykyajasta realistisesti.

Albumin kansikuva on harmaa otos kerrostaloista, jota täydentää reunan värijuovat ja risti. Valokuvaaja Yoojiminin mukaan hän on sisällyttänyt kuvaan ajatuksen ”dystopian itseään toistavasta saastumisesta”.

IDIOTAPE palaa Eurooppaan tänäkin kesänä. Trio esiintyy kesä-heinäkuun aikana Ranskassa festivaaleilla Festival les Bichoiseries, Les Musicaves ja Au Foin De La Rue sekä Irlannissa Body & Soul Festivalilla.