Wonder Girls – The Wonder Years


kirjoittaja: Keike

Wonder Girlsin ensimmäinen albumi sisältää kolmetoista raitaa, joista osa on julkaistu aiemmin singlenä. Tell Me nousikin suoraan listaykköseksi ja muodostui hitiksi, joka teki tytöistä virallisen ”idol groupin”.

Albumin aloittaa menevä I wanna, joka onkin hyvä valinta levyn ensimmäiseksi kappaleeksi. Siinä tulee ilmi tyttöjen laulutaito, sekä yhtyeen tyyli. Kappale ei ole liian imelä, vaan juuri sopiva aikuisemmista tyttöbändeistä pitäville. Laulun rap-osuus on mainio lisäys, ja tekee kappaleesta entistäkin paremman. Tunnelma kasvaa kappaleen edetessä, ja tanssiminen käy mielessä. Toisena levyllä on Ibabo (This Fool), joka oli toinen singlelohkaisu levyltä. Se oli myös I Like It Hot -nimisen elokuvan tunnuskappaleena, ja elokuvassa esiintyi Wonder Girlsin Ahn Sohee. Se on todella tunnelmallinen kappale, ja laulu on erittäin kaunista. Kertosäe on todella hyvä, ja kokoaa kappaleen hienosti kokonaisuudeksi. Tämä kappale on todella hyvää jatkoa ensimmäiselle, hieman nopeammalle kappaleelle. Ibabo onkin todella hyvin onnistunut kappale, ja on ehdottomasti yksi levyn parhaista.

Ensimmäisenä singlenä julkaistu Tell Me on levyn kolmas kappale. Sen rytmi ja omalaatuisuus saa hymyn nousemaan kasvoille ja kaikki jotka tietävät kuuluisan Tell Me -tanssin, alkavat varmasti keinahdella kappaleen tahdissa. Koska yhtyeen rappari Kim Yubin lisättiin yhtyeeseen viime hetkellä, ei hänen rap-osuuttaan ole albumin versiolla. Friend on neljäs kappale, ja edustaa jälleen rauhallisempaa Wonder Girlsia. Sanoma tässä kappaleessa ilmenee yksinkertaisesti kertosäkeessä ja se tiivistää laulun hienosti. Tunnelma on haikea ja hieman surullinen ja erittäin kauniisti laulettu.

Headache on enemmän hiphopia edustava kappale, ja sen tarttuva biitti ja mukavan letkeä tunnelma tuovat taas lisää monipuolisuutta levylle. Se on todella hyvä kappale, ja näyttää tytöistä taas uuden puolen ja sopii mahtavasti muihin levyn teoksiin. Kuudentena levyllä on Mwo Eottae (So What), jossa on mukana David Kim. Hänen rapinsa sopii hyvin muuhun lauluun ja toimii hyvin yhdessä tyttöjen rapin kanssa. Kappale on yleismaailmaltaan hyvin sopiva levylle ja tuo jälleen lisää monipuolisuutta. Seuraavana tulee kaunis Wishing On a Star, joka on hyppy toisenlaiseen musiikkimaailmaan, ja tuo mieleen rauhoittavan kuvan, hyvin erilaisen siitä mitä levyn aiemmat kappaleet ovat olleet. Tämänkin voisi nostaa yhdeksi levyn parhaista kappaleista, sillä se on kokonaisuutena niin hieno ja tunnelmallinen, että sitä kuunnellessa unohtaa todellisuuden.

Levyllä kahdeksantena on Move, jossa vierailevana tähtenä on Lee Min Woo. Tämä kappale on astetta eroottisempi kuin muut, ja tuo selkeästi mielikuvia savuisista yökerhoista ja tiukoista vaatteista. Keskivaiheen raposuus on kappaleen paras kohta, ja se tuo kappaleeseen juuri tarvittavan lisän. Kappale on myös yksi niistä joiden tahtiin tekee mieli tanssia. Gajyeoga (Take it) on varsin peruskappale, joka sulautuu levyn muihin kappaleisiin. Siinä ei ole mitään kummemmin erikoista, mutta ei se huonokaan ole. Tavallisen kaunis hidas kappale.

Kymmenes kappale Good Bye sen sijaan tuo taas tanssilattian mielen perukoille. Sen tarttuva rytmi ja hyvät lauluosuudet ovat taitavasti toteutettuja. Tämäkin kappale saa tanssijalan vipattamaan ja mielestäni todistaa Wonder Girlsin voiman tanssimusiikin parissa. Bad Boy jatkaa siitä mihin edellinen jäi, ja tämäkin sopii mainiosti tanssilattialle. Tällaiset kappaleet ovat selvästi levyn vahvimpia ja saavat juhlamielen päälle.

Toiseksi viimeinen kappale levyllä on Mianhan Maeum (A Sorry Heart), joka menee taas hitaiden kappaleiden puolelle. Se on hyvä valinta levyn loppuun, mutta on edelleen vahvasti samoilla linjoilla kuin levyn muutkin balladit. Viimeisenä levyllä on Irony, joka on loistava lopetus levylle. Sen kertosäe on tarttuva ja kappaleen tunnelma on juuri viimeiseksi kappaleeksi sopiva.

Kokonaisuudessaan levy on hienosti koottu joukko tanssikappaleita ja kauniita balladeita. Levyltä käy ilmi tyttöjen laulutaito sekä se, että heidän vahvuutensa on selvästi tanssimusiikissa. Nerokkaat kappaleet ja rap-osuudet ilmentävät yhtyeen monipuolisuutta, ja tämä olikin debyyttilevynä todella hieno. Jatkossa toivomme Wonder Girlsille onnea ja voimia selvitä tämänhetkisistä ja tulevista esteistä. Toivottavasti saamme kuulla vielä monta hienoa kappaletta.