© U-Kiss

U-Kiss – Only One


kirjoittaja: Keike

Vuoden 2010 helmikuussa seitsenjäseninen U-Kiss julkaisi ensimmäisen albuminsa, joka saman tien nousi listojen kärkeen. Ensimmäinen levyn singlelohkaisu julkaistiin helmikuun viidentenä, ja sen jälkeen yhtye onkin kiertänyt Aasiaa ahkerasti. Huhtikuussa yhtye palasi toisella singlellään ja jatkoi Aasian valloitustaan aloittaen Filippiineiltä ja jatkaen muun muassa Singaporeen ja Malesiaan.

Levy alkaa kevyellä introlla, jota seuraa ensimmäisenäkin sinkkuna julkaistu Bingeul Bingeul (Round and Round), joka on hyvin energinen ja mukaansatempaavan vauhdikas kappale. Se seuraa hyvin edellisen singlen Man Man Ha Ni (Not that Easy)n linjaa, ja tuo esille poikien potentiaalin tanssimusiikkia tekevänä yhtyeenä. Kertosäe jää auttamattomasti soimaan päähän ja kappaleen yökerhotunnelma on vallitseva. Kolmantena levyllä on Without You, joka on todella kaunis rakkauslaulu. Se on edellistä rauhallisempi, mutta ei kuitenkaan liian hidas. Keskivaiheen rap-osuus on hienosti sulautettu muun kappaleen tunnelmaan, vaikkakin se olisi voinut olla pidempi. Tämäkin oli levylle hienosti sopiva laulu, joka täydentää muita kappaleita.

Toisena levyn singleistä julkaistu Mworago (What) on neljäs kappale, ja se on taas vauhdikkaampi. Se tuo edellisen rauhallisen tunnelman jälkeen mukavaa, tiukkaa tanssimusiikkia levylle. Vähän aikaa kappaletta kuunneltua alkaa taas juhlafiilis kohota, ja tämä vauhdikas ralli nouseekin tarttuvuutensa ja kovan asenteensa vuoksi levyn parhaaksi kappaleeksi. Tämäkin kertosäe juuttuu päähän pitkäksi aikaa, ja sopii esimerkiksi lenkille täydelliseksi rytmin tuojaksi. Bang Bang Bang on levyllä seuraavana, ja se jatkaa mukavaa tanssimusiikkiputkea. Tässäkin kappaleessa on hurjasti asennetta, ja siitä tulee mieleen aito katujen meininki. Rap-osuus on taas eräitä kappaleen parhaita kohtia, ja se lisää kappaleen tunnelmaa entisestään.

Jonkin verran edellisen tapainen Dancing Floor on levyn viimeinen uusi, ilman remixiä varustettu kappale. Se jatkaa edellisten linjaa ja vahvistaa levyn suurta erinomaisten tanssikappaleiden sarjaa. Tätä kappaletta tanssisi mielellään yökerhossa, ja sitä kuunnellessa tuleekin disco mieleen. Seitsemäntenä levyllä on Man Man Ha Ni (Not That Easy) (Remix), jonka muutos alkuperäiseen versioon ei ole mitenkään suuri. Remixin keskikohta on selkeästi sen paras osuus, jossa biittiä on muutettu hienosti. Kuitenkin muutamaa nerokasta kohtaa lukuunottamatta alkuperäinen toimii paremmin.

OK! (Remix) on astetta rasittavampi, ja siitäkin mieluummin kuuntelisi alkuperäistä versiota. Kappale itsessään on mukavan pirteä ja iloinen mutta remix ei ole parhaita mahdollisia, siitä tulee mieleen 90-luvun lopun popyhtyeet. Yhdeksäs kappale on Niga Joha (I Like You) (Remix) joka jatkaa useiden remixien listaa. Sekään ei ole mitenkään ihmeellinen, vaikkakin eroaa muista sillä että siitä on poistettu kaikki muut lauluosuudet paitsi Niga Joha -huudahdukset.

Seuraavana vuorossa on Talk To Me (Remix), joka muistuttaa hyvin paljon alkuperäistä kappaletta. Siihenkin on lisätty joitakin todella 80- ja 90-lukulaisia viitteitä, jotka saavat kappaleen menettämään tehoaan. Eori Jianha (Not Young) (Remix) on yhdestoista kappale ja toiseksi viimeinen levyn remixeistä. Tämäkin kappale on hyvin alkuperäisen kaltainen ja menevä. Siinä on mukava tunnelma ja se saa hymyilemään. Kahdestoista kappale on Give It To Me (Remix), joka on selkeästi paras levyn remixeistä, vaikka ei sekään alkuperäistä voita. Tämäkin on aika lailla samanlainen kuin alkuperäinen, eikä remix sinänsä tee suurtakaan eroa kappaleeseen. Lisäksi levyllä on instrumentaalit versiot kappaleista Bingeul Bingeul (Round and Round) ja Mworago (What).

Only One oli pieni pettymys; jos kaikki keskinkertaiset remixit olisi jätetty pois, levy olisi erittäin hieno kokonaisuus. Kuitenkin se seikka, että remixejä on saman verran levyllä kuin niin sanottuja ”oikeita kappaleita”, saa kuuntelijan jo huokaisemaan pettymyksestä. Ne kappaleet mitkä levyllä ovat uusia, ovat todella hyviä ja hienoja teoksia, mutta remixit ovat ikään kuin tyhjän tilan täytteenä. Tämä olisi ollut loistava kokonaisuus jos se olisi julkaistu ilman remixejä. Kuitenkin on selvää, että U-Kiss on joukko lahjakkaita laulajia ja esiintyjiä; tanssikappaleet ovat nimittäin loistavia, niissä ei ole mitään vikaa. Tämä levy oli selkeästi vasta alkua tuleville valloituksille.