© Happy Robot Records

narun haastattelu


kirjoittaja: sianface - kääntäjä: Hannahi

naru on tuore korealainen laulaja-sanoittaja, jonka debyyttialbumi Jagadangchak julkaistiin 6.3.2008. Tapahtuman huomioidakseen KoME hyödynsi tilaisuuden kysyä mieheltä muutaman kysymyksen albumista ja siitä, kuinka hänestä tuli muusikko.

Kertoisitko itsestäsi jotain lukijoillemme?

naru: Hei, olen naru, oikea nimeni on Kyung Tae Kang ja olen 24-vuotias opiskelija. Olen pitänyt musiikista nuoresta pitäen, joten olen oppinut paljon monista soittimista. Omien laulujen kirjoittamisen aloitin muutama vuosi sitten. Soitin kitaraa emocore-yhtyeessä yliopistoaikoina ja myöhemmin, vuonna 2007, aloin kirjoittaa lauluja itse. Happy Robot Records kuuli demoni, he ottivat minut listoilleen ja ensimmäinen albumini julkaistaan pian.

Kuinka kuvailisit musiikkiasi?

naru: Tavoittelen yksinkertaisia rakenteita harrastelijabändien tapaan; yksinkertainen ja svengaava rytmi helpon ja iloisen melodian kanssa. Tahtoisin ilmaista monia tunteita yksinkertaisuudella. Joku sanoi, että minulla on herkkyyttä kuin pienellä pojalla ja olen samaa mieltä. En ole kiinnostunut aikuisten musiikista.

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

naru: Kun olin vielä yläasteella, serkkuni soitti kitaraa ja mielestäni se oli upeaa. Sen jälkeen isäni antoi minulle kitaran. Kuuntelin ja soitin Smashing Pumpkinsia, Garbagea ja monien muiden artistien biisejä. Armeijassa ollessani päätin tulla muusikoksi.

Mistä aiheista kirjoitat lauluja?

naru: Laulan siitä, mitä ajattelen epäselvistä tunteista ja jokapäiväisen elämän epäkohdista. Kaikki yrittävät olla tavallisia, mutta joskus se on minulle hyvin vaikeaa. Koen, että maailma on outo, mutta minun täytyy elää ja lähteä joskus. Se on laulujeni pääteema.

Jos et olisi muusikko, mitä tekisit?

naru: Olen opiskelija ja pääaineeni on psykologia, joten luultavasti opiskelisin ahkerasti. Tahtoisin opiskella myös sosiologiaa. Luulen, että jos en olisi muusikko, opiskelisin, piirtäisin ja pyöräilisin vapaa-ajallani.

Kertoisitko meille jotain albumistasi?

naru: Tämä albumi on ollut helppo sovitus, joka sisältää kitaraa, rumpuja, laulua ja hieman syntikkaa. Musiikkiani voi kuvailla suoraviivaiseksi ja hieman raskaaksi, vaikkakaan naru ei ole yhtyemusiikkia. Ensimmäinen albumini on hyvin suoraviivaista, persoonallista työtä.

Mitkä albumin biiseistä ovat omia suosikkejasi?

naru: Pidän kaikista lauluistani, mutta se ei tarkoita, että ne kaikki olisivat täydellisiä. Pidän aloitusraidasta, Mr. Rightista, koska mielestäni se on ”pop”.

Albumisi nimi on Jagadangchak (itseristiriita), miksi päätit kutsua sitä tällä nimellä?

naru: Lähes kaikkien laulujen pääaihe on henkilökohtainen tyytymättömyys ja purnaus. Arvelin, etten edes yrittänyt tehdä siitä parempaa, valitin vain kaikesta. Yhtäkkiä sain välähdyksen Jagadangchakista, joten päätin kutsua levyä tällä nimellä.

Työskentelit albumilla Jeong Mujinin ja Choe Jae Hyokin kanssa, millaista heidän kanssaan oli työskennellä? Miten päädyit yhteistyöhön heidän kanssaan?

naru: Tämä oli minulle hyvin kunnioitettava ja todella mukava kokemus. Pidän Delispicesta ja Unnine Ibalgwanista paljon. Halusin todella tehdä heidän kanssaan töitä ja kerroin tästä tuotantoyhtiölleni. Jeong Mujin ja Choe Jae Hyok kuuntelivat demoani ja suostuivat soittamaan nauhoituksissa. Olin niin onnellinen, että he soittivat juuri kuten olin kuvitellut.

Sinä sekä esiinnyit levyllä, että tuotit sitä: koitko hankalaksi tehdä molempia? Tekisitkö sen uudelleen tulevilla albumeilla?

naru: Välitän laulujeni jokaisesta yksityiskohdasta. Täten minun täytyi ottaa osaa sekä järjestelyihin, että levyllä soittamiseen. Se vie aikaa, mutten tuntenut sitä vaikeaksi. Joten soitan ja tuotan itse seuraavalla kerrallakin.

Voitko kertoa hieman esiintymisistäsi? Mikä on paras asia lavaesiintymisessä?

naru: Tällä hetkellä soitan akustista kitaraani ja laulan itse. Lähitulevaisuudessa aion kuitenkin tehdä kolmijäsenisen yhtyeen. Pidän todella ajatuksesta, että esitän laulujani yleisön edessä.

Onko olemassa artisteja, joiden kanssa tahtoisit tulevaisuudessa työskennellä?

naru: Kuuntelen korealaista duoa PANICia ja tahdoin tulla muusikoksi. Joten jos mahdollista, tahtoisin tehdä töitä Lee Juckin kanssa (PANICin laulaja).

Onko mielessäsi korealaisia artisteja, joita tahtoisit suositella lukijoillemme?

naru: Tahtoisin suositella Lucid Fallia, hän on laulaja-sanoittaja ja herkkä muusikko. Hän oli ennen soolouraansa yhtyeessä MISONI. Lähestulkoon itkin kuunnellessani MISONIn Zindallae Timer -kappaletta.

Mitä ajattelet Korean musiikkialasta yleensäkin?

naru: Valitettavasti korealainen musiikkituotanto on menossa huonompaan suuntaan. Moni on liian passiivinen kaiken suhteen. He kuuntelevat vain major-musiikkia, koska sillä on mediassa suurin tuki. Lähes kaikkien itsenäisten korealaisten muusikoiden täytyy tehdä musiikkia pienelle yleisölle. Mutta uskon, että jos teen laulun hyvin, se tulee jonakin päivänä tunnetuksi.

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi?

naru: Tahtoisin jatkuvasti kehittyä ja aionkin opiskella äänittämistä ja asioiden soveltamista tullakseni hyväksi tuottajaksi.

Loppusanoja lukijoillemme?

naru: Kiitos paljon kiinnostuksestanne korealaiseen musiikkiin ja muusikoihin. Jos teillä on mahdollisuus kuunnella musiikkiani, olkaa kilttejä ja kertokaa jotain minulle. Olen todella kiinnostunut ajatuksistanne ja siitä, mitä pidätte musiikistani.

KoME tahtoo kiittää narua ja Nina Leetä Happy Robot Recordsista tämän haastattelun mahdollistamisesta.