© KoME Suomi, Iina Kaikko (edited by Jenna)

Kuang Program – Modern Sky Festival Helsinki 2015


kirjoittaja: Anu

Modern Sky Festival Helsinki järjestettiin Suomessa – ja samalla Euroopassa – nyt ensimmäistä kertaa. Kiinasta lähtöisin oleva festivaali on aiemmin levittäytynyt jo Pohjois-Amerikkaan. 28.-29. elokuuta Helsingin Telakkarannassa järjestetty festivaali tarjosi yleisölle vaihtoehtomusiikkia sekä Aasiasta että Pohjoismaista. Iloksemme esiintyjälistaan lukeutui myös nimiä myös Etelä-Korean indiepiireistä.

Perjantaina 17.30 Nosturi Stagella esiintyi kokeellista musiikkia tahkoava Kuang Program. Duoon lukeutuu laulaja-kitaristi Taehyun Choi ja rumpali Yongman Kwan. Taehyun Choi säveltää suurimman osan lauluista. Suomessa Kuang Program aloitti varsin pienelle yleisölle: paikalla oli kourallinen ihmisiä seinien vierustoille ripoteltuina, eturivi täysin vapaana. Esiintymisen edetessä sisään onneksi lampsi lisää porukkaa. Vaisuun alkuun saattoi vaikuttaa varhainen esiintymisaika arkipäivänä sekä Nosturi Stagen sijainti sisätiloissa. Lämpimällä säällä ulkoilmalavat ovat houkuttelevia ja toisaalta Nosturi Stagen kulkureitti oli järjestetty Elmun baarin kautta ilman viitoitusta tai merkintöjä edes tapahtuman kartassa.

Kuang Programin uusin, viime marraskuussa ilmestynyt EP Flames, Dreams, Laughter on yhtyeen rankinta kuunneltavaa. Levytys hyödyntää elektronisuutta synnyttääkseen kolkkoa ja traagista noise-vaikutteista musiikkia. Yhtyeen aiemmilta julkaisuilta puolestaan löytyy enemmän lämpöä ja perinteisempää rocktyylistä otetta, vaikkakin kokeellisuus on läsnä myös niillä.

Kuang Programin kaikki tähän astiset levyt ovat inspiroivia kokonaisuuksia, mutta kaksikon Modern Skyssa esittämä settilista kokosi tuotannon eri osa-alueet yhteen nippuun yllättävän toimivasti. Keikkaan lukeutui rauhallisia, jopa leppoisia lauluja, joista tunnelma äityi energian purkautumiseksi ja siitä jälleen painostavaksi äänten sekoitukseksi.

Nosturi Stage oli somistettu yhteistyökumppani Vallilan kukkakuoseilla. Kuang Programin aloittaessa valot himmenivät ja pian duo esitti laulun Ambulance. Lohduttomalta kuulostava Ambulance yhdessä hämäränpunaisten valojen kanssa sai kukkaisenkin lavan tunnelman kääntymään inspiroivan synkäksi. Toisaalta paikoin keinuttiin Who Cares -laulun tahdittamissa rennoissa fiiliksissä.

Settilistan loppuun kaksikko oli mahduttanut elektronisilla äänillä ja puheella rajusti tempaisevan Flames, Dreams, Laughterin (samannimiseltä EP:ltä) sekä tasapainottavan Seoulin. Debyytti-EP:llä vuonna 2012 julkaistu laulu jätti yleisölle verrattain rauhallisen olotilan.

Yksittäisenä lauluna Kuang Programin keikalta mieleen jäi dramaattisesti esitetty Gangs Are Blue, joka edustaa bändin tuotannon melodista osuutta asenteesta säästämättä. Alta voit katsoa laulun musiikkivideon.



Modern Sky -tapahtuma on esillä myös japanilaiseen musiikkiin keskittyvässä JaME Suomessa.