© Rocket Diary

Haastattelussa Rocket Diary


kirjoittaja: Katy & Laurent - kääntäjä: Anu

Vuonna 2002 perustettu korealainen punk rock -yhtye Rocket Diary julkaisi ensimmäisen täysipituisen albuminsa viime vuonna. KoME käytti tilaisuuden hyväkseen ja haastatteli lupaavaa bändiä tutustuakseen heihin paremmin. Laulaja Ham Byung Sung vastasi kysymyksiimme sähköpostin avustuksella.

Kertoisitteko siitä kuinka bändi syntyi?

Ham Byung Sun: Se syntyi ollessamme high schoolissa, sillä asuimme kaikki samassa kaupungissa. Rumpalin, basistin ja kosketinsoittajan tapasin middle schoolissa ja toinen kitaristimme liittyi high schoolin aikaan. Aluksi studion jakoi kaksi erillistä bändiä, mutta muutaman jäsenen lopettaessa yhdistimme kokoonpanot ja Rocket Diary sai alkunsa.

Onko jäsenistö muuttunut uranne aikana?

Ham Byung Sun: Aina ensimmäiseen singleemme asti bändissä oli viisi jäsentä (kitaristi, basisti, rumpali, laulaja, kosketinsoittaja). Sen jälkeen kosketinsoittaja lopetti ja Hong Sun Ki liittyi bändiin toiseksi kitaristiksi ensimmäistä albumiamme varten. Tällä kokoonpanolla olemme soittaneet nyt parin vuoden ajan.

Liittyykö bändinne nimeen jokin tarina?

Ham Byung Sun: Itse asiassa vuodesta 2001 vuoteen 2005 nimemme oli OFF-Limits, myös ensimmäinen singlemme ilmestyi sen alla. Mielestämme se ei ollut kovinkaan makea nimi ja siksi muutimme sen. Enemmistön päätöksellä valitsimme Rocket Diaryn.

Kuinka luotte musiikkia? Aloitatteko sanoituksista ja lisäätte niihin melodian vai toisin päin?

Ham Byung Sun: Riippuu tapauksesta. Useimmiten luomme ensin riffin ja toiset jäsenet viimeistelevät melodian. Sen jälkeen kirjoitan lyriikan. Joskus yhdessä jammaillessamme väsäämme lauluja sanoitusten perusteella, kirjoittelen vihkooni ja valitsen siihen sopivan rytmin.

Ham Byung Sun, vastaat yhtyeen sanoituksista. Osallistuvatko muutkin asiaan jollakin tapaa? Miten päätät milloin mukaan tulee englantia?

Ham Byung Sun: Yleensä kirjoitan lyriikat itse ja toiset jäsenet saavat ne käsiinsä testiäänityksen jälkeen. Yksin kirjoittaminen on minulle tuttua pitkältä ajalta ja sitä kautta myös helppoa, mutta joskus vaihdamme mielipiteitä niihin liittyen. Ystäväni auttaa englanninkielisten osuuksien kanssa. Kääntäminen ei ole kovin helppoa, sillä sanoitusten täytyy sopia rytmiin – siksi hänellä on joskus vaikeuksien niiden kanssa.

Englannin käyttämisen ansiosta ulkomaisten kuuntelijoiden on helppo kuunnella musiikkianne. Oletteko harkinneet ulkomailla soittamista?

Ham Byung Sun: Olemme soittaneet Japanissa, mutta se ei ole englanninkielinen maa. Itse asiassa musiikkimme ei ole Koreassa valtavirtaa ja siksi haluaisimme soittaa rockiin paremmin suhtautuvissa maissa. Englanniksi laulaminen ei tietenkään riitä ulkomaalaisille, mutta uskon musiikkimme pääsevän tästä yli.

MySpace-profiilissanne kerrotte soundinne koostuvan popista, emosta ja punk rockista Jimmy Eat Worldin tyyliin. Mitkä muut bändit ovat vaikuttaneet teihin ja mitä he teille merkitsevät?

Ham Byung Sun: Musiikkiamme ei oikeastaan voi määritellä popiksi tai emo punkiksi, mielestäni genreillä ei ole mitään merkitystä. Musiikkimme on mielestäni samankaltaista kuin nuo määreet, se toimii viitteenä ennen kuuntelua, siksi mainitsin Jimmy Eat Worldin MySpace-sivullamme. Useat bändit muistuttavat Rocket Diarya.

Moni pitää aasialaisesta musiikista siksi, että se eroaa länsimaisesta valtavirtamusiikista. Miksi valitsitte länsimaisen tyylin?

Ham Byung Sun: Pitääkö moni aasialaisesta musiikista? Ihan totta? En tiennytkään. Ei musiikkiamme voi luokitella aasialaiseksi tai länsimaiseksi. On totta että juuret ovat länsimaisessa musiikissa, mutta amerikkalaiset, englantilaiset, japanilaiset ja korealaiset bändit kuulostavat samankaltaisilta.

Soittavatko aasialaiset bändit mielestäsi aina aasialaisella tyylillä? Mielestäni eivät. Soitamme sitä mikä meistä on hyvää, nykyäänhän omassa kodissaan pystyy kuuntelemaan minkä tahansa maan musiikkia. Tärkeintä on löytää omalaatuisuutemme, se mitä ei voi määritellä vain yhtenä tyylisuuntana.

Mitä mieltä olette korealaisesta musiikkimaailmasta?

Ham Byung Sun: Korea käy läpi vaikeita aikoja. Ilmassa on epätasapainoa. Mielestäni hyviä muusikoita ja yleisöjä on nykyään entistä enemmän, mutta vakavin ongelma on se kuinka ihmiset ovat hylkäämässä CD:t.

Julkaisitte District 13 -albuminne jokin aika sitten. Mitä olette puuhanneet sen jälkeen?

Ham Byung Sun: Useimmiten keikkailemme paljon ja esiinnymme yhäkin, klubeilla, ulkona jne. Soitamme kaikkialla.

Mitä voitte kertoa uudesta julkaisustanne? Milloin se ilmestyy?

Ham Byung Sun: Emme ole vielä päättäneet. Työstämme sitä vielä, mutta se on jo melkein valmis. Sen jälkeen suunnittelemme kansipaperit, se on helppoa hommaa. Luulisin että voimme julkaista singlen touko-kesäkuun paikkeilla. Se tulee sisältämään kolme entistä aikuisempaa raitaa.

Onko teillä usein kiertueita Koreassa?

Ham Byung Sun: Toki. Olemme soittaneet Busanissa, Daegussa, Gwang-jussa ja muissa Korean kaupungeissa. Koreassa on oikeastaan aika vähän keikkaklubeja eivätkä nekään ole kovin hyviä, mutta haluamme silti soittaa tänä vuonna enemmän konsertteja.

Onko kiertueilla sattunut jotain outoa tai hauskaa, josta haluaisitte kertoa?

Ham Byung Sun: Viime kesänä kiersimme Yellow Pufferin kanssa. Meitä oli 11, kaikki samanikäisiä ja -luonteisia, tuntui kuin olisimme olleet luokkaretkellä. Aterioidessa oli vaikea valita ruokalistaa väkimäärän takia.

Jotkut bändit haluavat testata kappaleitaan yleisön edessä ennen kuin äänittävät ne. Teettekö tekin niin?

Ham Byung Sun: Keikkailemme läpi vuoden, joten osan lauluista esitämme ensin lavalla. Testaamme yleisön tunnelmaa. Muutama kuukausi sitten esitimme tulevan singlemme kappaleet.

Kummasta nautitte enemmän, esiintymisestä vai uusien laulujen työstämisestä studiossa?

Ham Byung Sun: Pidämme studiotyöstä enemmän, koska voimme tehdä yksityiskohtaisempaa työtä.

Mitkä ovat omat suosikkinne Rocket Diarylta?

Ham Byung Sun: Suosikkini on There is no your smell.
Sitä tehdessäni join olutta ja sain ajatuksiini melodian. Soitin sen akustisella kitarallani ja sain kappaleen pian valmiiksi. Sanoituksetkin valmistuivat nopeasti. Laulu on osoitettu menneelle rakkaalle.

One Piece -elokuvan tunnuskappale Morning Glory ilmestyi digitaalisena singlenä. Mitä mieltä olette siitä että osa valitsee lataukset CD-levyjen sijaan?

Ham Byung Sun: Se ahdistaa meitä vähäsen, sillä itse asiassa pidämme enemmän CD:istä.

Jättäisittekö viestin lukijoillemme?

Ham Byung Sun: Moi ja kiitos lukemisesta, kokeilethan musiikkiamme jossain vaiheessa. Toivotan hyvää päivänjatkoa hyvän musiikin, hyvän ruoan ja hyvän seuran parissa. Heippa!

KoME haluaa kiittää Ham Byung Sunia ja Monkey Globalia haastattelun mahdollistamisesta.