© Trinity Records

Haastattelussa Dark Mirror Ov Tragedy


kirjoittaja: sianface, Jade, Pan - kääntäjä: ichi

Haastattelussa sinfoninen metallibändi Dark Mirror Ov Tragedy, joka päätyi tyylisuuntaan pohjoismaisten yhtyeiden kautta.

Voisitteko esitellä itsenne?

Dark Mirror Ov Tragedy: Me olemme sinfoninen metallibändi Dark Mirror Ov Tragedy. Musiikkimme on valtavan kaunista, voimakasta, kiihkeää ja kurjaa.

Miksi nimesitte itsenne Dark Mirror Ov Tragedyksi? Mistä nimi on peräisin?

Dark Mirror Ov Tragedy: Se oli sattumanvarainen idea, joka syntyi kuvan heijastuttua ikkunaan, jota Nostradamus käytti ennustuksessaan. Ikkunan heijastus oli täynnä tragediaa tarkoittaen, että todellisuus ja tulevaisuus eivät ole niin valoisia ja positiivisia kuin me ajattelemme.

Miten tapasitte ja perustitte bändin?

Dark Mirror Ov Tragedy: Perustimme bändin vuonna 2003. Moni jäsen on vaihtunut ajan saatossa, mutta lopulta päädyimme tähän kokoonpanoon.

Oli helppoa etsiä uusia jäseniä Korean erinomaisen internetin takia. Gash ja minä tapasimme ensimmäisen kerran ammattikorkeakoulussa ja perustimme bändin. Confyverse ja Senyt olivat erissä bändissä, mutta liittyivät myöhemmin meidän bändiimme.

Muut ryhmämme jäsenet, kuten Revrofin, tapasimme internetissä.

Miten päädyitte soittamaan sinfonista metallia? Onko olemassa joku erityinen artisti, joka inspiroi teitä?

Dark Mirror Ov Tragedy: Korea on niin karu maa metallimusiikille. On uskomattoman hankalaa kasvaa aikuiseksi kuunnellen hyvää metallia. Ostin Thy Serpentin toisen albumin ja Emperorin toisen albumin sattumalta levykaupasta ja vähä vähältä koukutuin musiikkiin.

Ennen sitä olin kiinnostunut taiteellisesta rockista, heavy metallista ja klassisesta musiikista. Uskon, että nämä sekoittuivat ja muuttuivat siksi musiikiksi, jota soitamme nykypäivänä.

Oliko aluksi hankalaa olla töissä tai opiskella samalla, kun oli bändissä? Miten selvisitte siitä?

Dark Mirror Ov Tragedy: Se on aina ollut hankalaa, mutta emme ikinä ajatelleet luovuttamista. Olin opiskelija, kun perustin tämän bändin ja nyt työskentelen.

Mikään luuloistani ei ole muuttunut siitä, kun olin opiskelija.

Koska kaikki jäsenet todella rakastavat musiikkia, se koskettaa heidän sydämiään ja kun elämä muuttuu läpi musiikin, meillä on velvollisuus kertoa ihmisille, kuinka tunnemme.

Mitä tahansa olemme saaneet ihmisiltä, on oikein antaa se heille takaisin. Uskon, että tämä on syy, miksi monet muusikot tekevät musiikkia.

Suurin osa korealaisesta musiikista, jolle olemme lännessä alttiina, on popmusiikkia. Tästä syystä monet eivät oleta, että Koreassa olevan paljon black metal -bändejä. Onko asia näin? Mikä on julkinen reaktio musiikkiinne Koreassa?

Dark Mirror Ov Tragedy: Rehellisesti sanoen se on täyttä p*skaa. Asiat olisivat paremmin, jos ihmiset olisivat hieman aktiivisempia, mutta he eivät tiedä bändistämme.

Koreassa ei ole paikkaa metallibändille. Meille ei ole tarjottu mitään mahdollisuuksia. Olen kirjoittanut lauluja vuosikymmenen ajan ja siitä on kuusi vuotta kun bändimme aloitti soittamisen, mutta tänä aikana uusia äärimmäistä metallia soittavia bändejä on tullut vain muutamia, luultavasti alle kymmenen. Metallikeikoilla olemme useimmiten joukon nuorin bändi.

Kaiken kaikkiaan, vaikka luulemme ettei heitä ole montaa, saamme energiamme faneistamme. Sen takia pystymme jatkamaan musiikkimme tekemistä.

Teidät tunnetaan hyvin livebändinä Koreassa. Millaista on Dark Mirror Ov Tragedyn konsertissa? Miten yleisö reagoi musiikkiinne?

Dark Mirror Ov Tragedy: Voisi sanoa, että korealaiset ovat yksi maailman hulluimmista yleisöistä, mutta se koskee vain ulkomaalaisia tai major-bändejä.

Me tiedämme, ettei musiikkimme ole sellaista, joka hullulla tavalla iskee kerralla. Uskon, ettei ihmisten rytäkkä konserteissa ole paras keino reagoida.

Kuitenkin uskomme, että laulu, joka jää ihmisten sydämiin, on todella hyvää musiikkia. Usko tai älä, meillä on monia korealaisia faneja, jotka nauttivat musiikistamme mitään sanomatta ja hankkivat CD:itämme matkalla kotiin. Monet myös näyttävät rakkautensa meille meidän keskustelufoorumissamme. Me todella arvostamme heidän rakkauttaan.

Erityisesti Euroopassa suhtaudutaan usein negatiivisesti black metallia ja yleensä metallia kohtaan johtuen tietyistä tapahtumista. (Esimerkiksi kirkon poltto Norjassa ja Varg Vikernesin murha.) Miten puolustaisitte alaanne tämän tapaista kritiikkia vastaan? Mitä positiivista uskotte musiikissanne olevan?

Dark Mirror Ov Tragedy: Pidän myös black metallista. Se on vakuuttanut minut ja oikeastaan soitamme saman tyylistä musiikkia. Mutta se myös tuntuu huonolta. Tiedämme, että monet ilkkuvat aasialaisia ihmisiä lauluissaan ja myös aasialaisia, jotka ovat hulluna heidän bändejään kohtaan. Mitä sanoisitte tuollaisille ihmisille? Idiootit vai mitä?

Mistä vain onkin kyse, elämälle täytyy antaa arvoa ja sitä täytyy kunnioittaa.

MySpace-sivuillanne sanotte, että olette “korealaistaneet” genren. Mitä olette tehneet saavuttaaksenne tämän? Miten luulette musiikkinne eroavan eurooppalaisista virkaveljistänne?

Dark Mirror Ov Tragedy: En usko, että lauluillamme olisi tiettyä uniikkia korealaista tyyliä. Se on enemmänkin DMOT-tyyli. Bändikaverini ja minä soitamme kauneinta, inhottavinta, surullisinta ja samaan aikaan hyvin positiivista musiikkia. Mutta se ei ole musiikkimme kokonaisuus. Useiden tunteiden esiin tuominen on meidän tehtävämme.

Se ei ole sitä, että bändimme on erilainen eurooppalaisiin bändeihin verrattuna, mutta jokainen bändi on erilainen verrattuna muihin bändeihin.

Ensimmäisellä albumillanne teitte oman versionne Metallican Nothing Else Mattersista. Miksi valitsitte juuri tämän kappaleen? Ja oliko pelottavaa coveroida niin tunnettua bändiä?

Dark Mirror Ov Tragedy: Kun työstimme ensimmäistä albumiamme, albumin suunnittelusta vastaava halusi meille laulun, jonka kaikki tuntisivat, koska olimme silloin uusia tulokkaita.

Voi mahdollisesti nähdä, kuinka kaikista albumin lauluista muodostuu yksi laulu, joka liitelee läpi koko albumin. Täten meidän täytyi tehdä jotain, joka sopi koko albumin tunnelmaan. Yksi Metallican laulu, Nothing Else Matters, oli varma valinta. Luulen, että laulu yhdistyy toisen albumimme sisältöön. Se on mahtava laulu, jossa on hienot uskomuksista kertovat lyriikat, ja siinä on laaja tunneskaala, joten pystyimme tekemään siitä omanlaisemme. On totta, että laulu on hieman erilainen alkuperäiseen verrattuna, mutta en näe sitä pahana asiana.

Albumin julkaisusta on kulunut jo aikaa. Mitä bändi on tehnyt sillä aikaa?

Dark Mirror Ov Tragedy: Tämä on ollut hankalaa, mutta siltikin hyvin merkityksellistä aikaa bändillemme ja myös minulle.

Neljäs ja viides raita ovat kaksi laulua, jotka kirjoitin vuonna 1999. Ne on editoitu uudelleen monta kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana ja tulivat viimein pinnalle. Olen vahvasti kiintynyt näihin lauluihin, koska ne tavallaan edustavat musiikillista elämääni.

Koimme monta jäsenvaihdosta toisen albumimme työstämisen aikana. Se näyttää, kuinka hankalaa on pitää musiikilliset uskomukset Koreassa. Sillä aikaa jäsentemme yhtenäisyys on vahvistunut voimakkaasti.

”Myrskyn jälkeen tulee tyyni”, kuten sanotaan. Toisen albumimme työstäminen oli aikaa, jolloin lähennyimme toisiamme ja löysimme bändimme värin ja uniikin tyylin, mikä tekee meistä arvokkaampia kuin toisista. Kuuntele CD.

Julkaisitte uuden albuminne, The Pregnant of Despairin, elokuussa. Millainen tämä albumi on?

Dark Mirror Ov Tragedy: Toinen albumimme on kaunein, raa’an ankarin ja puhdistavin albumi. Ajattelemme, että musiikkimme on edistyksellisempää kuin muiden bändien. Toinen albumimme on tukijalka ja todiste siitä.

Millainen laulujen luomisprosessinne oli tätä albumia tehtäessä? Miten menettelet laulujen kirjoittamisessa?

Dark Mirror Ov Tragedy: Se riippuu laulusta, mutta normaalisti otan tavallisen idean ja rakennamme ja kehittelemme laulun kokonaiseksi bändin jäsenten soittaessa yhdessä. Olen vain opas koko prosessille. DMOTin laulut kuuluvat jokaiselle meistä ja ovat jokaisen jäsenemme kovan työn tulosta.

Onko albumilla erityistä teemaa? Jos on, voisitko hieman kertoa meille siitä ja miten päädyitte siihen?

Dark Mirror Ov Tragedy: Kuten ensimmäisenkin albumimme kohdalla, kyseessä ovat tunteet jotka kulkevat lauluissa, ei tarina. Jos sinulla on meidän levymme, paina vain play-nappia ja kuuntele alusta loppuun keskeyttämättä. Näin saat tietää mitä halusimme ihmisten tuntevan musiikistamme.

Onko suunnitelmissa tehdä levyä, jonka voi ostaa ulkomailta?

Dark Mirror Ov Tragedy: Kuten sanoin aiemmin, Koreassa ei ole hyvää saumaa metallimusiikille. Uskon, että monet muusikot olisivat samaa mieltä tästä asiasta. Luulen, että ulkomaille markkinointi olisi yksi tie ylläpitää musiikkiamme. Juuri siksi haluamme lisää ihmisiä kuuntelemaan musiikkiamme. Itse asiassa olemme kirjoittaneet sopimuksen Trinity Recordsin kanssa Hongkongissa. Uskon, että se on hyvä mahdollisuus bändillemme.

Me olemme ensimmäinen bändi ulkomaan markkinoilla, joten muilla huomattavilla muusikoilla Koreassa tulee olemaan latu maailmalle. Tämä on unelmamme. Me otamme kaiken vastuun ja me teemme parhaamme tehdäksemme siitä totta.

Onko teillä suunnitelmia soittaa tulevaisuudessa Euroopassa tai Amerikassa?

Dark Mirror Ov Tragedy: Me todella haluaisimme pitää konsertin juuri nyt, mikäli vain pystyisimme. Meillä ei ole väylää eikä rahaa siihen. Jos saamme mahdollisuuden, soittaisimme musiikkiamme missä tahansa lava sitten olisikin. Jos meidän täytyisi ottaa lainaa matkaa varten, käyttäisimme tilaisuuden, olkoonkin vaikka perillä olisi vain yksi henkilö haluamassa kuunnella musiikkiamme.

Euroopassa on kasvava tunnuste aasialaisilla metallibändeillä, kuten Chthonic, Gallhammer ja Sigh, jotka ovat saavuttaneet tämän menestyksen. Miltä tuntuu, kun aasialaiset bändit viimein menestyvät lännessä?

Dark Mirror Ov Tragedy: Se on hyvin inspiroiva uutinen meille. He ovat taidokkaita ja mahtavia muusikkoja. Haluamme antaa isot aplodit heidän kyvykkyydelleen soittaa musiikkia sekä heidän intohimolleen ja suurille saavutuksilleen.

Mitkä ovat toiveenne tulevaisuuden suhteen?

Dark Mirror Ov Tragedy: Haluan soittaa musiikkia siihen asti, etten enää avaa silmiäni. Se on unelmani. Haluan soittaa aina vain parempaa musiikkia ja olla rehellinen musiikillani.

Onko teillä viimeistä viestiä lukijoillemme?

Dark Mirror Ov Tragedy: Vaikka olemme pieni bändi Aasiasta, laitamme koko sydämemme uudelle albumillemme. Ajattelen positiivisesti, että monet ihmiset kiinnostuvat musiikistamme ja haluavat tulla konsertteihimme.

Odota ja me, DMOT, olemme siellä. Aiomme laittaa yleisön itkemään ilosta ja tehdä siitä hetken, jota he eivät ikinä unohda. Se tulee olemaan kuin kehoonne hyökkäävä virus, ja näin me kommunikoimme julkisesti.

Älkää hävetkö kyynelien valuessa silmistänne.

KoME haluaa kiittää Dark Mirror Ov Tragerya, Infinity Recordsia ja Allan Daycoa, jotka tekivät tästä haastattelussa mahdollisen.