© Jenna H.

FT ISLAND Amsterdamissa: Kpop-keikkojen erot Suomen ja Hollannin välillä


kirjoittaja: Jenna

Tänä vuonna 10 vuotta täyttävä viisihenkinen rock-bändi FT ISLAND kiersi Eurooppaa lokakuussa ensimmäistä kertaa uransa aikana. Bändi on aiemmin esiintynyt Euroopassa muun muassa Pariisissa, mutta FTISLAND LIVE [X] EUROPE -nimeä kantava kiertue oli heidän ensimmäinen virallinen Euroopan-kiertueensa. Kiertue piti sisällään Venäjän, Unkarin, Puolan, Alankomaat, Ranskan sekä Turkin.

Allekirjoittanut lensi varta vasten Amsterdamiin ensimmäistä kertaa keikan takia ja oli täysin rahan arvoinen reissu. Suomessa melkein kaikilla kpop-keikoilla käyneenä olen jo melkoinen keikkakonkari, mutta vieraassa maassa yksin ollessa tuntui oudolta ja jännittävältä.

The Boxissa pidetyn konsertin keikkajono muodostui ostohetkellä lippuun tulleen numeron pohjalta. Ensin jonoon menivät vip-lippulaiset ja soundcheckin omaavat henkilöt, sitten mattimeikäläiset normaalien lippujensa kanssa.

Jonon muodostuminen oli jo sinänsä kokemus, sillä ennen jonoon pääsyä kaikkien liput tarkastettiin, ranteeseen annettiin lipputyyppiä vastaava ranneke ja sitten jonosta piti löytää oma paikkansa. Tässä piti saada suunsa auki, jotta osasi kysyä kanssakeikkailijoilta: ”Mikä numero sinulla on? Aijaa… No sit menen vähän vielä eteenpäin.” ”Mikä numero? Ahaa… Siispä hieman taaksepäin.” Tämä systeemi toki helpotti sitä, että jonossa ei tarvinnut ollenkaan seistä. Saavuin paikalle juuri ennen ovien avautumista ja pääsin sisään heti, kun olin löytänyt oman paikkani jonossa.

© Jenna H.

Ennen kuin pääsin sisään, reput ja laukut syynättiin tarkasti. Jos mukana oli vesipulloa tai eväitä, järjestysmiehet kylmästi heittivät kaiken roskiin. Hieman ärsytti tässä kohtaa, sillä olin varta vasten ostanut kaksi pulloa vettä ennen keikkaa, koska keikan jälkeen on aina hirveä jano. Toki ymmärrän, että turvallisuussyistähän nämä tehtiin, mutta olisi tästä voinut olla jotain infoa etukäteen.

Suomessa maksat sisään mennessäsi narikkamaksun, ellei se sisälly lipun hintaan. Ja vessassa voit käydä ilmatteeksi. The Boxissa oli toisin. Edullisen narikkamaksun sijaan vuokraat lokeron, joka maksaa koosta riippuen 5-8 euroa. Jos haluat käydä vessassa keikan aikana tai ostaa naposteltavaa, juotavaa yms. sinun tulee maksaa vielä lisää eri paikkaan, jotta saat kortin. Kortille ladataan virtuaalista valuuttaa, jolla voit maksaa vessakäynnit ja juomasi. Tähänkin saa paljon rahaa uppoamaan; itse jouduin maksamaan kolme euroa pelkästä vessan rajattomasta käytöstä. Kortilla olevan loppurahan saa takaisin, jos tulee myöhemmin kojun auki ollessa hakemaan. Tai vaihtoehtoisesti voit käyttää sen myöhemmin The Boxilla keikkaillessa. Maassa maan tavalla…

Kaiken häseltämisen jälkeen – hetki on koittanut. Menin suosiolla niin taakse kuin mahdollista, jotta näen ja kuulen paremmin kuin ihmismassan keskeltä. Ennen keikan alkamista juttelin parin muun fanin kanssa. Kävi ilmi, että he olivat Norjasta tulleet keikkaa katsomaan. Lisäksi faneja oli tullut muun muassa Japanista ja Irlannista. Suurin osa tietenkin oli paikallisia faneja.

© Jenna H.

Keikkapaikkana toiminut The Box oli arvioni mukaan kaksi kertaa suurempi kuin Suomen kpop-keikkapaikat. Faneja vaikutti olevan suunnilleen saman verran kuin Suomen keikoilla. Kieltämättä mietin, olisiko keikka myynyt paremmin, jos se olisi pidetty Suomessa… Odotellessa keikan alkamista kiinnitin automaattisesti huomiota siihen, että paikallisilla faneilla oli suomalaisista faneista selvästi eroava fanikäyttäytyminen. Ihmiset tulivat paikalle takkien ja kantamusten kanssa, kaveriryhmissä ja ottivat paljon kaverikuvia. Suomeen verrattuna oli enemmän miehiä yleisössä ja fanien keski-ikäkin vaikutti olevan korkeampi.

Liekö tämä sitten syynä siihen, että tuntui siltä, kuin täältä puuttuisi se jokin. Se jokin on se, että Suomessa fanit kiljuvat ja rallattavat ennen keikkaa soitettavien kappaleiden mukana. He myös taputtavat ja kannustavat jopa lavalle astuvaa henkilökuntaa. Amsterdamista se puuttui. Ennen keikkaa ja jopa keikan alkutaipaleella olin ajatuksissani sitä mieltä, että täältä puuttuu yhteishenki ja ilmapiiri on melko olematon. Se myös vaikutti omaan mielialaan sen verran, että en ollut niin innoissani, vaikka FT ISLAND onkin yksi pitkäaikaisia suosikkejani. Tämä fiilis onneksi katosi keikan edetessä ja nautin keikasta täysin tuntein.

© Jenna H.

Iso hatunnosto FT ISLANDille, jonka lavakarisma ja kokemus ovat niin suurta, että he osasivat ottaa haltuun tämän melko kuolleen yleisönkin. Settilistalla oli sopivasti vaihtelua sekä raskaampien ja kevyempien että vanhempien ja uudempien kappaleiden välillä. Kappaleiden välillä oli tietysti spiikkejä, ja rock-henkeen sopivasti FT ISLANDilla on tapana juoda kohdemaan olutta tai muuta vastaavaa. Amsterdamissa he siis skoolasivat Heineken-olutta lavalla. Spiikkien aikana oli tulkki, joka käänsi jäsenten puheet hollanniksi. Lienee sanomatta selvää, että Suomen keikoilla tämäkin on usein paremmin organisoitu. Englannin kielinen tulkki olisi ollut monta kertaa parempi vaihtoehto. Onneksi ymmärrän koreaa sen verran, että en tarvinnut tulkkia.

© Jenna H.

FTISLAND LIVE [X] EUROPE in Amsterdam settilista:

1. Wind
2. Want It
3. Champagne
4. The Night

spiikki

5. I Hope
6. Paparazzi
7. Puppy

spiikki

8. Lovesick
9. Life
10. Memory

spiikki

11. 1234
12. Time To
13. Pray

spiikki

14. Still With You
15. Shinin’ On
16. Freedom

ENCORE

17. Out Of Love
18. Take Me Now

spiikki

19. Tree

© Jenna H.