© SM Entertainment

CSJH the Gracen Stephanien paluu baletin pariin


kirjoittaja: Jade - kääntäjä: Daeki

Kim Bo-kyung, paremmin tunnettu idolitähtenä Chunmoo Stephanie, tekee paluun ballerinajuurilleen.

Kim vietti 10 vuotta harjoitellen intohimon kohdettaan, ennen kuin liittyi Cheon Sang Ji Hee The Graceen. Hän vietti kaksi vuotta kuntoutuksessa pahan vamman jälkeen ennen Japanin-esiintymistään. Nyt hän tekee paluun lavalle osana LA:n balettiryhmää.

Onnettomuus

Painajainen alkoi talvella 2008 studiossa Tokion lähettyvillä. Neljä tyttöä harjoitteli tulevaa isoa konserttia varten, kun kenenkään odottamatta yksi heistä sai selkävamman, seisauttaen kaiken. Silmänräpäyksessä unelma Aasian markkinoista katosi. Paine ensimmäisestä epäonnistumisesta oli suurempi kuin fyysinen kipu. Tanssi oli hänen maailmansa ja kun hän ei voinut tehdä sitä, tyttö vietti jokaisen päivän kyynelissä. Pitkän keskustelun jälkeen hän päätti lentää takaisin perheensä luo Amerikkaan.

Tyttö joka rakasti balettia

Kim (Stephanie) puki ensimmäiset balettitossunsa ollessaan vasta 5-vuotias. Hän seurasi intohimoaan 16-vuotiaaksi saakka ja liittyi SM Entertainmentiin. Nuorena tyttönä hän rakasti tanssia ja tanssikin usein television julkkisten tahtiin tai harjoitteli itsekseen, löytäen siten kohtalonsa; baletin. Vuonna 1999 Kim seurasi perhettään San Diegoon, missä hänellä oli ohjatut balettitunnit. Kyseessä oli San Diegon Black Mountain -tanssikeskus, missä hän oppi taitonsa. Jo 12-vuotiaana hän voitti merkittävän pokaalin balettikilpailussa, jonka järjesti the World Association for Art and Exchange, ja jopa esiintyi sooloartistina. Nuoren tytön lahjakkuus kiinnosti mediaa. Alkukesästä 2000, esiinnyttyään One Midnight Summerissa, Coppeliassa ja muissa vastaavissa, hän sai runsaat kehut San Diegon Union Tribunessa. Hänet jopa kutsuttiin Bostonin balettikouluun vuonna 2003. ”Kaikki johtuu siitä, että minä perin äitini taidot oopperassa”, sanoo Kim ja jatkaa: ”Koska äitini oli kiinnostunut laulamisesta ja tanssimisesta, luonnollisesti minä sain hienon mahdollisuuden. Olen kiitollinen vanhemmilleni ja puhtaasti nauttinut lavaesiintymisten tuomista hienoista mahdollisuuksista”.

Ballerinasta idolitähdeksi

Kimin kohtalo muuttui täysin, kun hän vuonna 2004 sai merkittävän palkinnon SM Entertainmentin Orange Countyn nuorten laulukilpailussa. San Diego Bernandon lukion opiskelijana hän sattumalta osallistui kilpailuun ja yllättäen voitti. Seuraksena oli kutsu laulu-uralle. Mietittyään minkä tien hän valitsee, olihan kotona odottamassa vielä suurempi unelma odottamassa saavuttamistaan, hän jätti ballerinahaaveensa hetkeksi sikseen. Hän kertoo meille että jos häneltä kysyttäisiin samaa kysymystä tänä päivänä, hän vastaisi samoin.

Laulajan ja tanssijan taidoillaan Kim teki ensiesiintymisensä vain vuoden harjoittelun jälkeen. Hänet oli valittu jäseneksi CSJH:een, tyttöryhmään joka astuisi Aasian markkinoille. Esiintyjänimi ”Chunmoo Stephanie” annettiin hänelle, koska hän oli vastuussa koreografioista. Nimi on kombinaatio englanninkielisestä nimestä Stephanie ja Chunmoo, joka tarkoittaa taivaan tanssia. Huolimatta siitä, että hän oli ainut jäsen joka ei ollut aikaisemmin ollut mediassa, hän sanoo: ”Kaikki Koreassa oli uutta, mutta kiitos balettiosaamiseni, en ollut hermostunut. Minä olin hyvä lavalla. Muistot Koreasta ovat vieläkin unohtumattomat”. Varsinkin hänen viihdeohjelmaesiintymisensä, joissa hän esitti omia koreografioitansa, takasivat sen että hänestä tulisi ennen pitkää suuri hitti mediassa. Pian Kimin fanikanta kasvoi, jonka jälkeen hän astui Aasian suurille markkinoille.

Onnettomuus, kuntoutus ja baletti

Japanin-debyytin jälkeen Cheon Sang Ji The Grace esiintyi maassa useissa eri konserteissa ja keräsi mainetta, mikä johti heidän ensimmäiseen soolokonserttiinsa. Kim kertoo meille, että ”Vietettyämme 3 vuotta Japanissa, aloitettuamme ihan alhaalta, rakensimme tiemme ensimmäiseen konserttiin”. Hän jatkaa: ”Me olimme täynnä intohimoa ja tiesimme, että meillä on yritystä, meidän unelmamme oli tulossa toteen, joten me vähensimme nukkumista voidaksemme harjoitella enemmän”. Valitettavasti, oli se sitten ylikuormitettua intohimoa tai ylitöitä, hänen selkänsä ei enää kestänyt sitä. ”Koska olen ollut mukana fyysisessä harjoittelussa jo nuoresta iästä, selkäni oli huonossa kunnossa, mikä johti ylityöskentelyn johdosta onnettomuuteen. Huolimatta levosta, asiat eivät parantuneet, joten minun piti palata perheeni luo Amerikkaan”. Hänen elämänsä Amerikassa on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin rentoa. Hän ei pystynyt edes astumaan ulos ovesta ilman selkäkipuja. Hän ei voinut tanssia tai edes liikkua. Tukahtumattomat kyyneleet johtivat masennukseen, kunnes hänen unelmansa, baletti, tuli mukaan.

”Jotta pääsisin taas liikkeelle, minä osallistuin kuntoutukseen, sitten vierailin vanhalla balettikoulullani. Siitä oli vuosia kun viimeksi vierailin siellä, mutta kaikki oli kuten ennen”, sanoo Kim. Kiitos hänen valmentajansa suosituksen, Kim puki balettitossunsa ylleen vielä kerran. Hän myös seurasi neuvoja saavuttaakseen opetuslisenssin siltä varalta, että hänen kipunsa estäisivät tanssimisen. ”Kun palasin baletin pariin, se oli kuin olisin palannut kotiin. Työskentelin baletin ja kuntoutuksen kautta. Kahden vuoden jälkeen kuntoutus oli onnistunut ja nyt minä voin taas tanssia”. Parantuneen kuntonsa myötä Kim sai myös itseluottamusta. Oppiakseen lisää hän liittyi Korean sekataiteen yliopistoon tanssitunteja varten. Välivuoden jälkeen hän palasi jälleen Amerikkaan ja hänet hyväksyttiin LA-balettitiimiin ryhmän ainoana korealaisena jäsenenä. ”Pyrin ballerinaksi, joka yrittää parhaansa, mikä ikinä hänen roolinsa onkaan. Minä palautan kaiken tuen, jonka sain kun olin lavalla. Kun olen lopettanut performanssit tämän vuoden lopulla, palaan laulajana seuraavana vuonna uusiin haasteisiin”.

Kimin toive on tulla balettiopettajaksi. Hän sanoo: ”Toivon tuovani inspiraatiota korealaisille, jotka yrittävät kovasti tavoitella unelmiaan, jopa vaikeissa olosuhteissa. Tule todistamaan sitä kun seison taas omilla jaloillani”.