2006 Movement Concert


kirjoittaja: Anu

Puulaatikkoa imitoivaan jämäkkään pahvikoteloon pakattu 2006 Movement Concert on sangen muhkea tapaus. Kansainväliseltä tuntuva DVD on paitsi aluevapaa, myös konserttiosuuksiltaan tekstitetty niin japaniksi, koreaksi kuin englanniksikin (käännökset koskevat myös sanoituksia). Ensimmäiseltä levyltä löytyy varsinainen konserttimateriaali ja toiselta dokumentti sen valmisteluista. Lisäksi paketista löytyy isokokoinen Movement-pinssi sekä artistiesittelyt sisältävä vihkonen.

Artistit ovat varsin erilaisia, joten jokaiselle löytynee jotakin. Kukin esiintyy karkeasti arvioiden 4-5 kappaleen ajan, tosin settejä on pilkottu sijoittamalla lauluja myös kakkoslevyn ekstroihin. Yhteensä minuutteja kertyy 105, jonka lisäksi toiselta levyltä löytyy siis vielä 16 ylimääräistä kappaletta, joskin siellä niiden väliin on liitetty lyhyitä haastattelupätkiä. Konsertti on ulkoisestikin houkuttelevan näköinen: pimeän salin yleisö vilkkuu faneille annettujen valotikkujen ansiosta vihertävän sävyisenä ja taustavideota pyörii lähes jatkuvasti.

Erikoisuuksina mieleeni painui pop-henkisen koostumuksen omaavia kappaleita räpännyt, erittäin nuoren oloinen Double K sekä näyttävästi naistaustatanssijoiden kanssa biletunnelmissa esiintynyt Eun Ji Won. Näyttelijästä musiikin pariin siirtynyt YDG huudatti yleisöä esittämällä sulavia, pop-tyylisiä tanssiliikkeitä silmille vedetyn hattunsa takaa, siinä missä T oli illan ainoa naisräppäri. Leessangin jäsenet puolestaan esittivät romanttisen oloisia laulujaan mustissa puvuissa.

Perinteisempää hiphop/räp-suuntausta edustivat muun muassa Dynamic Duo, MC K, TBNY sekä lyhyesti mukana menossa ollut Epik High. Listasta ei tietenkään sovi unohtaa suuresti arvostettua Drunken Tigeria, jonka lavalle saapumista vannoteltiin jo kesken konsertinkin.

Muina tähtihetkinä mainittakoon T:n ja Bobby Kimin koskettavat sooloballadit sekä Bobbyn esiintyminen oman ryhmänsä Buga Kingzin kanssa. Etenkin Bobby tuntui tuovan puhtoisella laulullaan räp-painotteiseen iltamaan varsin sopivaa kevennystä, joskin asiasta voinee olla montaa mieltä.

2006 Movement Concert esittelee kaikki ryhmään kuuluvat artistit, joten siinä mielessä se sopii varsin hyvin skeneen vasta tutustuville, tarjoten samalla taattua laatua myös vanhoille konkareille. Toisin kuin loppuun asti hiotussa yhden esiintyjän konsertissa, on tällä DVD:llä runsaasti sitä elävän, alati vaihtuvan tapahtuman makua, jättäen jälkeensä jopa liiankin täyteläisen tunteen. Harvakseltaan katsottuna kuitenkin mielenkiintoinen elämys.