Super Junior – Don’t Don

Yli vuoden kuluttua viimeisestä julkaisustaan – joka oli single U, ja joka tuli myyntiin kesäkuussa 2006 – Super Junior oli viimein kykeneväinen julkaisemaan kauan odotetun kokopitkän albuminsa Don’t Donin. Mitä laulamiseen tulee, pojat eivät selvästikään ole menettäneet otettaan. Muutamaa varsin mitäänsanomatonta raitaa lukuunottamatta tällä albumilla on huomattavasti enemmän annettavaa kuin edellisellä kokopitkällä.

Levyn aloittaa nimikkokappale. Se on mahtipontisempi ja voimakkaampi kuin millaista SuJulta on totuttu kuulemaan, minkä takia kesti pitkään oppia pitämään siitä. Aluksi olin myös sitä mieltä, ettei Henryn viuluosuus sopinut mukaan ollenkaan, mutta nykyään se kuulostaa kerta kerralta paremmalta. Pisteet myös Yesungin – jolla mielestäni on näistä kolmestatoista laulajasta paras ääni – kylmiä väreitä aiheuttaville suorituksille.
Kaikenkaikkiaan hieno kokonaisuus, vaikka Heechulin karjaisemat kaksi viimeistä sanaa jättävät jälkeensä lähinnä huvittuneen fiiliksen; omasta mielestäni Don’t Don olisi pärjännyt mainiosti ilman kyseistä ”loppuhuipennusta”.

Koska noin puolet koko albumin kappaleista lukeutuu suosikkeihini, on ehkä tarpeetonta mainita asia niiden jokaisen kohdalla. Sanompa kuitenkin yksinkertaisesti, että kakkosraita Sapphire Blue edustaa tätä levyn antimien parempaa puoliskoa. Samaa ei kuitenkaan voi sanoa kahdesta seuraavasta kappaleesta: You’re My Endless Love ja Hate U, Love U. Ei niitä missään nimessä huonoiksi voi haukkua (jälkimmäistä kuuntelen oikeastaan ihan mielelläni), mutta ne vain eivät liiemmin herätä minkäänlaisia ajatuksia. Sen takia on hieman harmi, että kaikista neljästätoista kappaleesta juuri You’re My Endless Love lukeutuu kahden pisimmän joukkoon.
Myöskään Disco Drive ei ole Don’t Donin parhaimmistoa. Kappaleessa kuultavat torvet eivät kuulosta kovinkaan hyviltä, eikä sävelkään ole erityisen koukuttava, lähinnä hieman laimea. Eräänlaisena pelastuksena voisi kuitenkin pitää Eunhyukin aina-niin-hauskan-kuuloista räppiä.

Kuudes raita Marry U kuuluukin sitten aivan eri kastiin. Tätä kappaletta vain ei voi olla rakastamatta; suosittelen lukemaan sanojen englanninkieliset käännökset. Melodia on rauhoittava ja, ehkäpä voi jopa sanoa, turvallinen. Donghaen ”räppäys” on vähintäänkin miellyttävän kuuloinen, minkä lisäksi myös Sungminin osuuksille täytyy antaa erityismaininta. Marry U’ta seuraa hyväntuulinen fiilistelykappale I Am. Jälleen ehdottomasti lempiraitojani, kuten myös seuraava. She’s Gone on omalla kohdallani ehkä eniten kuunneltuja kappaleita Don’t Donilla. Se on kaunis, hieman haikea balladi, jossa etenkin Super Junior K.R.Y.:n jäsenet – eli Kyuhyun, Ryeowook ja Yesung – loistavat omilla lauluosuuksillaan.
Missin’ U on kappale, jonka voisin muitta mutkitta sijoittaa SuJun aikaisemman tuotannon joukkoon – tyyliltään jokseenkin samanlainen kuin U. Se ei ole aivan sitä Super Junioria, josta itse pidän, vaikka teknisesti se on varmasti aivan yhtä laadukas kuin muukin tämän bändin tuotanto. Mirror ei myöskään säväytä mitenkään erityisesti; jälleen sellainen, jota sanoisin vähän turhankin letkeäksi, mikä saa sen kääntymään jo laimeuden puolelle.
Our Love kuuluu niihin, joita olen luukuttanut vähän, mutta joista kuitenkin aina kuunnellessani huomaan pitäväni. Kertosäe voisi olla jonkin verran mahtipontisempi, mutta muuten kyllä hyvinkin miellyttävä kipale.

Kahdentenatoista seuraa Midnight Fantasy, joka on hyvällä tavalla massasta poikkeava tapaus. Donghaen laulama, 1:44 alkava säkeistö on mielestäni aivan ihanan kuuloinen. (Kesti jonkin aikaa huomata, että sillä miehellä on yllättävän paljon potentiaa.) Thank You’sta voin epäröimättä sanoa, että se on Don’t Donin mitäänsanomattomin ja tylsin raita.
Levyn lopettaa keskivertoa parempi Song For You, joka varmasti jättää kuuntelijalle myönteisen fiiliksen.

Tähän albumiin paneutuminen on musiikin saralla parasta, mitä minulle on lähiaikoina tapahtunut. Musiikkiin, etenkin niihin tarttuvimpiin kappaleisiin, jää koukkuun ja sitä tuleekin sitten luukutettua enemmän kuin tarpeeksi. Kuitenkin, niiden muutaman ei-niin-loistavan kappaleen lisäksi miinusta tulee siitä seikasta, että jostain syystä albumin heikoimmilla raidoilla on pituutta enemmän kuin paremmilla. Liekö sitten sattumaa, vai onko parempia kappaleita vain hankalampi venyttää yli neljäminuuttisiksi.
Kouluarvosanoilla Don’t Don ansaitsee ainakin 9½:n.