Nell – Let’s Take A Walk

Kesäkuussa 2007 ilmestynyt albumi Let’s take a walk sisältää pehmeätä pop rockia, johon yhdistyy vokalisti Kim Jongwanin kaunis laulu. Ensikuulemalta albumi teki vaikutuksen, jälkeenpäin sain tietää, että bändin edellinen albumi Healing Process oli rankattu erääksi vuoden 2006 parhaista albumeista ja viimeistelty jälki näkyy myös Let’s take a walk albumilla.

Albumi pyörähtää käyntiin kappaleella Good Night, joka on varsin rauhallinen tunnelmaltaan. Taustalla yksitoikkoinen rumpurytmi saattaakin käydä todella pahasti levottomamman kuuntelijan hermoille ja huomio siirtyykin enemmän vokalistin kauniiseen ääneen kappaleen soljuessa kauniisti eteenpäin melodian ja laulun varassa. Seuraavat kaksi kappaletta ovat varsin samantyyppisiä, mutta mielenkiintoisempia kuin aloituskappale.
Näiden jälkeen vuorossa on albumin toiseksi pisin kappale Onetime Bestseller, jossa Kim Jongwan pitää äänensä kohtuu matalalla tuoden kappaleeseen harmoniaa, loppuosassa kappaletta taustalla on laulu korkeammalla erittäin kauniina. Tämän jälkeen on vuorossa Stay, joka on eräs lempikappaleitani albumilla kauniin kitaran sekä siihen hyvin sopivan rumpujen kanssa. Tämä on ensimmäinen kappale albumilla, jossa myös rummut vievät kappaletta eteenpäin kappaleen ollessa pirteämpi ja rennonmpi tyyliltään. Kappale alkaa vokalistin soololla, joka viimeistään näyttää Kim Jongwanin äänen harmonian pysyessään matalampana, kappaleen loppuessa niin ikään korkeampiin vokaaleihin ja pianoon.

Albumin kuudes kappale Thank You hidastaakin albumin rytmin takaisin alkukappaleiden tunnelmiin. Tämä on erittäin rauhallinen kappale siinä esiintyessä vokalistin lisäksi vain kitara sekä pientä tahtia antava piano. Seuraavasta kappaleesta It’s Okaysta tulee jostain syystä mieleen erittäin vahvasti Dido, voisi melkein vertailun vuoksi kuunnella tätä levyä Life For Rentin perään. Tässä kappaleessa huomasin ensi kerran vokalistin erinomaisen englanninkielen taidon. Kappale soljuu eteenpäin ja on todella hankala sanoa onko vokalisti korealainen vai amerikkalainen, niin sujuvasti laulu kulkee vailla pienintäkään ääntämysvirhettä. Kappaleena myöskin erittäin toimiva kokonaisuus.

10 kappaletta sisältävän albumin loppuosa alkaa häämöttää. Seuraavat kaksi kappaletta ovat jo edellä todettua kaunista ja taidokasta jälkeä jatkaen albumin vahvaa linjaa viimeisen kappaleen sinetöidessä albumin valmiiksi paketiksi erottuen kuitenkin edukseen muista kappaleista selvästi.

Kokonaisuudessaan albumi on hyvin viimeisteltyä ja taidokasta jälkeä, joka kestää useammankin kuuntelukerran. Albumi on myös hyvin tasainen, ehkä vähän liiankin tasainen vaarana ollen ehkä hitusen tylsä. Albumin vahva puoli on Kim Jongwanin erittäin taitava laulu, ollen paikoin kauniin melodian kanssa vahvin elementti. Alun pari ensimmäistä kappaletta olivat hyvin vahvasti vokalistin ja melodian vastuulla, kappaleiden ollessa erittäin rauhallisia taustan rumpujen joutuessa vaikeaan paikkaan, ollen lähinnä pienen ärsytyksen aiheena. Albumi kuitenkin paranee paranemistaan ja kuuluu niihin albumeihin, jotka ovat kuin viini. Hyväkin viini paranee vain paranemistaan ajan kanssa.