© Ken Robinson

Juttutuokio …Whatever That Meansin kanssa


kirjoittaja: Shin & Anu

Punk-yhtye …Whatever That Means kiersi Yhdysvaltoja heinä-elokuussa, esiintyen muun muassa Las Vegasissa, Portlandissa, Seattlessa ja Los Angelesissa. Kiertueen aikoihin laulaja-kitaristi Jefff Moses käytti hetken aikaansa vastatakseen kysymyksiimme paitsi siitä miten kiertue sujui, myös inspiraationlähteistä ja 7-tuumaisesta kahden bändin vinyylijulkaisusta Blowing Minds & Melting Faces.

…Whatever That Means on kiinnostavan kansainvälinen yhtye; mukana on korealaisia, puolalaisia ja amerikkalaisia muusikoita. Kertoisitko miten nykyinen jäsenistönne muodostui?

Jeff Moses: Se syntyi aika luonnollisesti. Trash ja minä olemme naimisissa. Tapasimme korealaisessa punk-skenessä. Vietämme suurimman osan ajastamme niissä piireissä ja tunnemme myös suurimman osan ystävistämme sitä kautta. Bialyn tapasimme vuosia sitten, silloin kun hän soitti hardcore-bändissä nimeltä Shellback. Olimme muutaman kuukauden ajan soittaneet kolmen hengen yhtyeenä ja pyysimme Bialya esiintymään sessiokitaristina kiertueellamme Singaporessa ja Malesiassa. Hän suostui, ja kiertueen jälkeen hän vain jäi seuraamme. Daewonin kanssa kävi hyvin pitkälti sama juttu. Tiesimme hänet ystäviemme bändeistä. Meidät esiteltiin ja siinä se oli.

Kiersitte hiljattain Yhdysvalloissa toista kertaa. Miten matka sujui? Menikö kaikki suunnitelmien mukaan?

Jeff Moses: Onkohan millään bändillä koskaan ollut kiertuetta, jolla kaikki menisi suunnitelmien mukaan! Suuri osa kiertueesta sujui kuitenkin niin kuin olimme toivoneet. Meillä oli hauskaa. Saimme soittaa monissa samoissa paikoissa joissa esiinnyimme myös silloin vuonna 2011, ja tapasin vanhoja ystäviäni. Melkein jokaisessa paikassa oli mahtava yleisö. Kaiken kaikkiaan tällaisena melkoisen tuntemattomana tee-se-itse-bändinä kiertäessä ei voi paljoa enempää pyytääkään.

Mikä oli suosikkikaupunkisi tältä kiertueelta?

Jeff Moses: On vaikeaa valita vain yhtä. Meillä oli kaksi suuresti odotettua keikkaa, emmekä todellakaan joutuneet pettymään niiden suhteen. Ensimmäinen niistä oli keikka Corvallisissa, Oregonissa. Se on mahtava pieni college-kaupunki, jossa soitimme myös viime kerralla. Keikkapaikka on pieni kahvila, mutta sinne todellakin pakkautuu ihmisiä ja he ovat todella energisiä. Toinen oli Burn Burn Burnin kanssa jaetun 7-tuumaisen vinyylilevymme Blowing Minds & Melting Facesin virallinen julkaisukeikka paikassa nimeltä The Kraken, Seattlessa, Washingtonissa. Olimme jo hyvän aikaa odottaneet innolla Burnin kanssa esiintymistä. The Kraken on loistava punk-baari ja siellä on hauska esiintyä.

Mikä …Whatever That Meansin lauluista kuulostaa parhaana livenä?

Jeff Moses: Mielestäni Sixty-Eight, Twenty-Two on yksi parhaita livekappaleitamme. Se on kaikkein paras mukana laulamiseen. Innostun aina suuresti kun yleisö laulaa kertosäkeen meidän kanssamme.

Kertoisitko musiikillisesta inspiraatiostasi? Keitä artisteja ihailet?

Jeff Moses: Vartuin Yhdysvalloissa 90-luvulla punkin suosion räjähtäessä. Bändit kuten Bad Religion, The Descendents, The Bouncing Souls ja Face To Face ovat varmaan eniten vaikuttaneet soundiimme.

Bändinne hyödyntää kahta laulajaa. Sinä hoidat suurimman osan johtavista lauluosuuksista, mutta myös Trash pääsee ääneen, etenkin lauluissa kuten Asian Prodigy ja I Can’t Take It. Miten päätätte kuka laulaa minkäkin laulun?

Jeff Moses: Minä kirjoitan kaikki laulut, joten aluksi hoidin suuren osan laulamisestakin. Vuosien varrella olemme yrittäneet mahdollistaa Trashin laulavan enemmän. Se kuka laulaa riippuu ihan siitä mikä meidän mielestämme kuulostaa parhaalta. Trashilla ja minulla on luonnollisestikin erilaiset äänialat, joten päätös syntyy usein siitä. Asian Prodigy oli yksi harvoista tapauksista, joissa tiesimme että Trashin täytyisi laulaa. Siis, sanoituksien kannaltahan minun ei olisi järkeä laulaa sitä.

Musiikkivideo cover-laululle Asian Prodigy.

Sinä ja Trash pyöritätte myös indie-levymerkkiä nimeltä World Domination, Inc., mikä tuottaa varmasti paljon töitä. Kertoisitko mitkä ovat tähän mennessä olleet palkitsevimmat hetkesi yhtiöösi liittyen?

Jeff Moses: Tänä vuonna julkaisimme uuden korealaisen kokoelma-albumin nimeltä Them and Us 2, mikä oli tosi siistiä. Oli hienoa, että saimme työskennellä joidenkin suosikkibändiemme kanssa. Julkaisimme tänä vuonna myös Full Garagen uuden 7-tuumaisen levytyksen ja buukkasimme heidän ensimmäisen Yhdysvaltain-kiertueensa. Siinä oli tosiaan paljon työtä, mutta tuntui mahtavalta auttaa heitä saavuttamaan muutama iso päämäärä.

Onko sinulla bändillesi pitkäjänteisiä päämääriä kauemmas tulevaisuuteen?

Jeff Moses: Päämäärät ovat samat kuin aina ennenkin. Haluamme jatkaa uuden musiikin tuottamista, uusien albumien julkaisemista ja kiertää kaikkialla missä vain voimme. Toivon mukaan palaisimme Yhdysvaltoihin vuoden tai parin sisällä. Toivomme myös, että pystyisimme järjestämään joskus Euroopan-kiertueen.

Jättäisitkö lukijoillemme viimeisen viestin.

Jeff Moses: Kiitos että käytit aikaasi tutustuaksesi meihin. Toivottavasti soitamme tulevaisuudessa jossain lähettyvilläsi!

KoME kiittää …Whatever That Meansia ja Shawn Despres’ta haastattelun mahdollistamisesta.

Kiinnostuitko …Whatever That Meansista? Yhtyeen musiikkia voi kuunnella täältä. Tutustu myös 7-tuumaiseen julkaisuun Blowing Minds & Melting Faces, jonka yhtye julkaisi yhdessä amerikkalaisen Burn Burn Burnin kanssa.

Alla …Whatever That Meansin musiikkivideo kappaleille I Can’t Take It.