© Sidus HQ

Jay Park – Take A Deeper Look


kirjoittaja: Keike

Jay Park julkaisi ensimmäisen koreankielisen minialbuminsa huhtikuussa 2011. Levy kantoi nimeä Take A Deeper Look, ja se sai järisyttävän vastaanoton. Viidessä päivässä albumia myytiin 50000 kappaletta ja kahdessa viikossa yli 71000 kappaletta. Albumi meni ykköseksi monella listalla ja kärkikymmenikköön iTunesin kansainvälisellä R&B-listalla. Jay esiintyi myös monissa musiikkiohjelmissa ja sai osakseen paljon ihailua.

Ensimmäisenä kappaleena levyllä on Touch The Sky, jossa vierailevana tähtenä esiintyy The Quiett. Kappale alkaa upeilla rap-osuuksilla, jotka liittyvät sulavasti Jayn taitavaan lauluun. Tunnelma on hyväntuulinen, eikä niin koreamainen kuin Kpop-kappaleet yleensä. Kappaleessa on mukavaa ja raikasta amerikkalaisuutta, joka kuulostaa hienolta koreankielisten sanojen kanssa. Mukava ja kevyt kappale on todella hyvä aloitus levylle ja tuo esille Jayn positiivisuutta. Toinen kappale on levyn nimikkokappale Abandoned, jossa mukana esiintymässä on Dok2. Kappaleesta julkaistiin myös musiikkivideo Jayn omalla YouTube-kanavalla. Kappaleen alku on melko dramaattinen ja laulun alku tuo hieman mieleen amerikkalaisen R&B-tähti Omarionin. Biitti nopeutuu kappaleen edetessä ja tekee tunnelmasta mielenkiintoisen ja hieman erikoisen. Kappale eroaa aika paljon ensimmäisestä, ja se lisää levyn tunnelmaan intensiivisyyttä. Käy ilmi, että Jay on tosissaan – se kuuluu kappaleesta hyvin selvästi.

Tonight on levyn kolmas kappale, ja siinä esiintyy Jayn lisäksi Davichin Kang Min Kyung. Kappale on alusta alkaen todella hyväntuulinen ja saa hymyn väkisinkin huulille. Koreankieli kuulostaa korvalle ihanan pehmeältä, ja se saa kappaleen lempeän tunnelman entistä paremmin esille. Kesän aurinkoon kappale sopii täydellisesti. On selvää, että tämä on levyn yksi parhaista raidoista – sen pirteä amerikkalainen ”High School” -tunnelma yhdistettynä pehmeään koreankieleen ja tarttuvaan biittiin on varma hitti. Neljäntenä levyllä on I Can’t Be Without You, joka on balladimaisempi hidas kappale. Se on todella kaunis teos ja tuo mieleen jälleen amerikkalaiset R&B-tähdet. Kappale yhdistää edellä mainittua R&B’tä ja K-popia niin taitavasti, että sitä täytyy kuunnella oikein ajatuksen kanssa. Jayn ääni on todella kaunis ja lahjakas, se on erikoinen ja mieleenpainuva sopien mainiosti kyseiseen musiikkityyliin. Kappaleen loppupuolen rap-osuus on hieno loppusilaus ja tekee kappaleesta lähes täydellisen.

Viides kappale levyllä on Don’t Let Go, joka jatkaa sulavasti edellisen hitaampaa linjaa, kuitenkin hyväntuulisemmalla tunnelmalla. Sekin on hienosti kahta erilaista musiikkikulttuuria ja -tyyliä yhdistävä kappale, joka sopii levylle hyvin. Se ei ole edeltäviin kappaleisiin verrattuna mitenkään maata mullistava, mutta sopii levyn loppupuolen rauhalliseksi kappaleeksi varsin hienosti. Kuudentena on Level 1000, jossa mukana jälleen Dok2. Se saa alusta alkaen kylmät väreet iholle ja sydämen hakkaamaan lujempaa. Tämä kappale on selvästi jotain täysin uutta ja hienoa – sen vahvat rap-osuudet ja voimakas tunnelma tuovat mieleen oikean katujen meiningin. Kappale yhdistää jälleen hienosti amerikkalaista ja korealaista musiikkikulttuuria, mikä tekeekin kappaleesta niin nerokkaan ja mahtavan. Kappale on ehdottomasti parasta musiikkiantia vähään aikaan ja nostaa Jay Parkin täysin uudelle tasolle. Bestie on levyn viimeinen kappale ja Jayn vanhempaa tyyliä. Se tuntuu kieltämättä hieman valjulta edellisen jälkeen, mutta on silti hyvin vaikuttava ja hieno lopetus levylle. Kappaleen rap-osuudet ovat jälleen mahtavia, ja kertosäkeen kaunis laulu on sulautettu siihen hienosti. Kappale jättää hyvän mielen, ja sen tunnelma on kevyt ja huoleton. Se sopii levyn muihin kappaleisiin hyvin ja tuo hienon lopetuksen hienolle levylle.

Jay Parkin paluuta on odotettu sydän vereslihalla, ja kun se viimein tapahtui, ei se jättänyt ketään kylmäksi. Jay palasi entistä vahvempana ja näytti kaikille ettei kannata lannistua. Levy yhdistää hienosti kahta musiikkikulttuuria ja luo siten jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Jay vahvistui poissaoloaikanaan ja palasi entistä ehompana. Hänen monilahjakkuutensa näkyy ja kuuluu levyllä, joka onkin upea lisä levyhyllyssä. Ehdottomasti vuoden parasta antia ja uudenlaista fuusiota, jota Kpop-maailma tarvitsi. Levyä voi kuunnella uudestaan ja uudestaan, ja se on aina yhtä upea. Jay Park selvästi tietää mitä tekee, ja Take A Deeper Lookia on hyvä kuunnella uutta tuotantoa odotellessa.