© NEMESIS

Haastattelussa NEMESIS


kirjoittaja: sianface, Kay & Kourai - kääntäjä: Minh-Jiih

Rock-bändi Nemesis vastasi kysymyksiimme yhtyeen alkuperästä, uudesta albumista, korealaisista musiikkipiireistä ja omista tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Ensimmäiseksi, voisitteko esitellä itsenne lukijoillemme ja kertoa jotakin itsestänne?

NEMESIS: Hei! Me olemme korealainen rock-bändi NEMESIS. Bändin nimi tulee kreikkalaiselta jumalattarelta ja siinä on piilomerkitys: ’’He voimakkaat joita et uskalla alistaa.’’ Musiikkiamme pidetään usein klassisena pop-rockina, mikä on jossain määrin uniikki genre osalle kuuntelijoista. Emme soita ainoastaan surumielistä klassista musiikkia, vaan myös suloisia ja herttaisia kappaleita.
Jäsenemme ovat päävokalisti Seungho Noh, kitaristi & pianisti Sebin Ha, kitaristi Kwiseung Jeon, basisti Sungwoo Choi sekä rumpalimme Euyseok Jeong.

Kertoisitteko meille jonkin salaisuuden jostakusta bändin jäsenestä?

NEMESIS: Kuten ei kirjaakaan voi arvostella sen kansien perusteella, todellisuudessa mekin olemme todella erilaisia siitä mitä ihmiset kuvittelevat meidän olevan. Esimerkiksi Kwiseung, hän näyttää todella miehekkäältä, joskus jopa hieman kylmältä, mutta itse asiassa hän on helläsydämisin ja suloisin ihminen jonka tiedän (hän tulee pahantuuliseksi jos jatkan, joten..)

Kuinka te tapasitte ja muodostitte bändin? Oliko yhdessä työskentelemisen aloittaminen helppoa?

NEMESIS: Lukuun ottamatta Seunghoa olemme kaikki lukiotovereita. Jokainen meistä etsi jotakuta joka osaisi soittaa mitä tahansa instrumenttia. Yksi rumpali, kaksi kitaristia minä mukaan lukien sekä yksi basisti… Näin saimme kasaan rock-bändin. Eräs ystävämme esitteli Seunghon meille ennen kuin teimme debyyttialbumimme, joten hänen oli mahdollista ryhtyä laulajaksemme.

Aloititte niin sanotusti visual rock -yhtyeenä, mutta imagonne näyttää muuttuneen vuosien varrella. Pidättekö edelleen, tai oletteko ikinä pitäneet itseänne visual rock -bändinä? Oliko tämä muutos tietoinen päätös vai luonnollinen prosessi?

NEMESIS: Kun kyseessä on niin kutsuttu visual rock, ihmiset ajattelevat usein hyvin melodista musiikkia, mikä on pohjimmiltaan sitä mitä meidän musiikkimme on – mutta se mitä muut ajattelevat, tiedäthän, paksuja meikkikerroksia ja barokinaikaisia mekkoja; niitä me yritämme välttää. Puhuttaessa visual rockista ulkonäön suhteen suosikit ja inhokit ovat niin selviä, että ihmiset jotka eivät pidä tämän kaltaisista bändeistä, eivät edes yritä kuunnella heidän kappaleitaan. Se on suuri haitta visual rock -bändille. Joten pyrimme välttämään sitä termiä.

Julkaisitte vastikään uuden albumin, The Pianon. Mitä kuuntelijat voivat odottaa albumilta? Millä tavoin se mielestänne eroaa aikaisemmista julkaisuistanne?

NEMESIS: Tällä albumilla korostimme pianon rikasta ja kaunista säveltä. Jokaisessa kappaleessa on mukana piano tekemässä kappaleista melodisempia ja hieman haikeampia; samalla me myös yritimme olla hylkäämättä ’’värejämme’’. Aikaisemmat albumimme ovat olleet tavallisempia ja koruttomampia, mutta tällä kertaa tuotos on herkempi ja hienostuneempi.

Albumin intro Urineun sarangi-isseulkka – [Was it love] on todella hellävarainen, melkein klassinen kappale. Miten sävelsitte kyseisen kappaleen ja oliko näin erilaisella tyylillä säveltäminen teille vaikeaa?

NEMESIS: Itse asiassa monet kappaleistamme voivat olla kuin Urineun sarangi-isseulkka – [Was it love], kun vain poistaa rummut ja kitarat sekä laskee tempoa hieman. Yleensä sävellän kappaleita pianolla, joten se ei ollut kovin hankalaa.

Mikä on suosikkikappaleenne albumilta ja miksi?

NEMESIS: Nimikkokappale Ending Credit oli suosikkikappaleemme ja siksi siitä tuli nimikkokappale. Lisäksi pidän kappaleesta Akpeul – [Evil comments]. Se on hyvä yhdistelmä raskaampaa soundia, melodista ääntä sekä Kim Seheonin kaunista lauluääntä.

Sebin, miltä tuntui jälleen työskennellä Seheonin kanssa jälleen? Millainen panos hänellä mielestäsi oli kappaleeseen?

Sebin: Seheonilla on upea ja viehättävä ääni. Kun suunnittelen jotakin, hän saa sen tapahtumaan äänellään. Olen todella iloinen, että hän osallistui albumin tekoon. Hän on auttanut meitä monin tavoin.

Jos raha ja henkilöstö eivät olisi objekteja, millainen olisi unelmienne albumi? Millaisia konsepteja olisitte halukkaita kokeilemaan? Keiden kanssa haluaisitte tehdä yhteistyötä?

NEMESIS: JOS se olisi mahdollista, haluaisin pitää konsertin suuren orkesterin kanssa. Mietin Metallican konserttia San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa. Eikö konsertti filharmonisen orkesterin kanssa olisikin upea?

NEMESIS, kuka tai mikä on teidän nemesiksenne?

Euyseok: Minulle rummut itsessään on nemesis. Rummut ovat upeat ja äärettömät.
Kwiseung: Yksinäisyys. Tyhjä paikka ja hiljaisuus. Joskus sitä vastaan täytyy taistella.

Mitä mieltä olette Korean musiikkipiireistä tällä hetkellä?

NEMESIS: Markkinat ovat hyvin pienet. Genreissä ei ole paljoa vaihtoehtoja. Kun yhdestä genrestä tulee suosittu, toisten suosio laskee. Toivon että useammat genret voisivat olla suosittuja samanaikaisesti.

Mitä mieltä olette tämänhetkisestä Hallyu-aallosta ympäri Aasiaa? Vaikka korealainen musiikki kerää suosiota Amerikassa ja Euroopassa, uskotteko sen voivan saavuttaa samanlaista suosiota länsimaisilla markkinoilla?

NEMESIS: On hienoa että korealainen musiikkiteollisuus on levinnyt maailmanlaajuisesti. Tarvitaan paljon vaivaa, sillä tämä on vasta ensimmäinen vaihe. Jos yhä useammat artistit pystyisivät jakamaan musiikkiaan maailmanlaajuisesti, se olisi hieno mahdollisuus molemmille; sekä artisteille että korealaiselle musiikkiteollisuudelle.

Mitä tahtoisitte sanoa lukijoillemme jotka pitävät korealaista musiikkia ja k-poppia synonyymeinä?

NEMESIS: K-pop on ulkomaalaisten keskuudessa tunnettu idolimusiikkina, mutta on myös paljon muita hyviä muusikoita ja monenlaisia genrejä. Ei voi sanoa, että k-pop olisi synonyymi korealaisen musiikin kanssa, mutta myönnettäköön se fakta että k-pop esittelee korealaista popkulttuuria, sanottakoon, korealaista musiikkia maailmalle, ja se on rohkaisevaa.

Tuntuuko teistä rock-bändinä, että teillä on enemmän vaikeuksia saada musiikkianne esille popin täyttämillä markkinoilla?

NEMESIS: Rehellisesti sanoen rock-musiikki ei ole kovin suosittua Koreassa. Koreassa kovin monet eivät kuuntele rockia, joten tv-ohjelmat epäröivät kutsua vieraiksi rock-bändejä nopeine biitteineen ja raskaine kitarasoundeineen. Joten rock-bändit esiintyvät konserteissa, mutta konsertteihin tulevat vain ihmiset jotka tuntevat kyseisen bändin musiikin. On vaikeampaa tavoittaa uutta yleisöä.

Mitä bändejä (korealaisia tai muita) suosittelisitte lukijoillemme kuunneltavaksi?

NEMESIS: On todella paljon hyviä bändejä, mutta suosittelisin korealaisen Dickpunksien viimeisintä albumia. Bändi koostuu rummuista, bassosta sekä pianosta, mutta musiikki on hauskaa ja hyvää, ja heillä on paljon hyviä kappaleita joista nauttia.

Millaiset ovat tulevaisuudensuunnitelmanne?

NEMESIS: Suunnittelemme maanlaajuista kiertuetta ja yritämme myös järjestää konsertteja muihin maihin. Tavoitteenamme on myös tehdä musiikkiamme tunnetuksi mahdollisille uusille faneille.

Onko teillä suosikkia niistä maista, joissa olette vierailleet? Missä maissa tahtoisitte käydä?

NEMESIS: Jokainen maa, jossa olemme vierailleet, on ollut uusi ja virkistävä kokemus omalla tavallaan. Emme ole koskaan käyneet Etelä-Amerikassa. Heidän kulttuurinsa eroaa omastamme melkoisesti, joten tahtoisimme vierailla Etelä-Amerikan maissa.

Haluatteko sanoa jotain lukijoillemme?

NEMESIS: Kiitos kaikesta kiinnostuksesta, jota olette osoittaneet meidän musiikkiamme ja korealaista musiikkia kohtaan. Toivottavasti tapaamme teidät kaikki meidän konserteissamme.

KoME kiittää NEMESIStä haastattelun mahdollistamisesta.