Haastattelussa I&I DJANGDAN

I&I DJANGDAN on yksi Korean harvoista dub- ja reggae-yhtyeistä. Ensimmäisen pitkäsoittonsa Culture Treen julkaisun jälkeen he puhuivat musiikistaan ja reggaen tulevaisuudesta Koreassa.

Voisitteko esitellä itsenne?

Francois: Me olemme I&I DJANGDAN, dub- ja reggae-musiikin ensimmäistä sukupolvea Koreassa.

Miten tapasitte ja mikä sai teidät perustamaan yhtyeen?

Francois: Tapasin Bang-janin muutama vuosi sitten klubilla, jossa me molemmat esiinnyimme. Minä olin valinnut reggaen jo silloin kun saavuin maahan ja Bang-jan puolestaan johti Korean ainoaa tunnettua reggae-bändiä, Windy Cityä, joten yhteinen kiinnostus reggae-musiikkiin sai meidät perustamaan bändin; ei sitä ihan joka päivä täällä löydä jotakuta jolla on sama intohimon kohde. Reggae-skene on vielä nuori Koreassa.
Tapasimme myöhemmin studiolla ja minä hoidin miksauksen samalla kun hän soitti rumpuja. Se oli I&I DJANDANin alku.

Mitä yhtyeen nimi tarkoittaa?

Francois: ”I&I” tarkoittaa periaatteessa ”meitä”. Se on jamaikalaista slangia. Pidimme tästä tavasta sanoa ”me”, koska se tarkoittaa että ryhmämme on tehty erilaisista yksilöistä ja että erilaisuudet tekevät yhtyeestämme erityisen.
DJANGDAN taasen on koreaa ja tarkoittaa rytmiä. Joten nimemme on ”Meidän rytmimme”.

Reggae-musiikki ei vaikuta kovin tunnetulta Korean musiikkiteollisuudessa. Mikä sai teidät löytämään tämän musiikin ja tekemään sitä?

Francois: Minä löysin reggaen noin 15 vuotta sitten, kun siskoni kuunteli Bob Marleyta huoneessaan. Sen jälkeen istuin tunteja vanhempien stereoiden edessä kuunnellen Bob Marleyta, Burning Spearia, Israel Vibrationia ja muita legendaarisia reggae-artisteja. Siitä lähtien olen tuntenut oloni todella läheiseksi rastafarien lyriikoiden ja persoonallisuuksien kanssa. Ennen kaikkea olin myös todella vaikuttunut siitä, että vaikka oli 70-luku, musiikki oli silti todella realistista. Reggae-musiikilla on ollut minuun todella suuri vaikutus siitä lähtien.
Päätin alkaa tehdä itse reggae-musiikkia silloin kun ostin ystävältäni rummut ja vanhan pianon. Sitten sain vanhan tietokoneen ja tajusin musiikkiohjelmistojen mahdollisuudet, alkaen askel askeleelta rakentaa omaa studiotani.

Ketkä artistit ovat inspiroineet sinua/teitä?

Francois: No, Bob Marley tietysti sekä King Tubby, Augustus Pablo, Johnny Clarke, Sugar Minott, Earl Chinna Smith, kaikki hyvät jamaikalaiset artistit. Myös Lee ”Scratch” Perry, koska hänen tapansa työskennellä on todella erityinen niin teknisesti kuin henkisestikin. Ihmiset sanovat että hän olisi hullu, mutta mielestäni hän on enemmänkin nero kuin hullu. Hän on aina ollut todella innovatiivinen äänityksissään ja tekniikassaan, ja hän on todella dubin isä.
Olemme myös todella ihastuneet Iso-Britannian dub-skeneen, kuten Jah Shakaan, Aba Shanti I:hin, mahtaviin Iration Steppasiin, Conscious Soundsiin, Vibronicsiin, Zion Trainiin jne. He käyttävät paljon enemmän digitaalista käsittelyä, mutta se on silti yhtäjaksoista jamaikalaisten mestareiden työn kanssa. Se kun näin ensimmäisen kerran Aba Shanti I:n tai Iration Steppasin esiintymisiä, oli todella tärkeää aikaa minulle. Se miten he kontrolloivat soundiaan ja saivat bassosta fyysisen hämmästytti minua. Silloin tunsin musiikin, en vain kuullut sitä.

Miten hyvin teidän musiikkityylinne on otettu vastaan Koreassa? Onko dub- ja reggae-musiikilla suuri kannattajakunta Koreassa?

Francois: Musiikkimme on otettu melko hyvin vastaan, vaikka se ei koskaan olekaan ollut kovin suosittu genre täällä. Saamme mielihyvää siitä miten näemme ihmisten yllättyneet kasvot ja sen miten he nauttivat esiintymisistämme. Tällä musiikilla ei vielä ole kovin suurta kannattajakuntaa, mutta se kasvaa nopeasti, näemme sen.

Sen sijaan että seuraisitte täysin muita dub-artisteja, olette sekoittaneet musiikkiinne myös korealaisen musiikin vaikutteita. Miksi päätitte tehdä niin? Siksikö että musiikkinne tuntuisi tutummalta korealaiselle yleisölle, vai oliko tähän jokin muu syy?

Francois: Päätimme tehdä niin koska pidämme sekä perinteisestä korealaisesta musiikista että dub-musiikista. Henkilökohtaisesti sain idean jo ennen kuin saavuin Koreaan, vaimoni lähettäessä minulle perinnemusiikki-CD:n. Pidin maailmanmusiikista, joten luulin että tällaista olisi ollut jo olemassa – sen sijaan kuulinkin vain niin kutsuttua fuusiota, joka ei oikeastaan ole minun makuuni vaikka pidänkin perinteisestä musiikista. Mielestäni fuusio on oikeastaan vain pintojen sekoitus, joka ei yllä niin syvälle käytettyihin elementteihin.

Jang-Goon, sinä pystyt laulamaan perinteisellä korealaisella tyylillä. Miten opit laulamaan näin? Mikä sai sinut yhdistämään tämän reggaeen?

Jang-Goon: Ollessani ala-asteen kuudennella luokalla kävin perinteisen korealaisen musiikin instituuttia. Ajattelin että se todella auttaisi minua laulamaan, jos opettelisin pansoria samalla ja siitä lähtien opiskelin pansoria aina yliopistoon asti. Tiedän pansorista nyt enemmän siihen syvennyttyäni.
Luulen että pääsin näiden kymmenen vuoden aikana lähemmäksi musiikkiani ja ihmisiä, joten jatkan kokeiluani yhdistellä musiikkiani toisenlaiseen musiikkiin.

Francois, koska olet ainut ei-korealainen yhtyeessä, tunnetko tuovasi yhtyeeseen erilaisia vaikutteita?

Francois: Mielestäni päävaikute on rastafarien kulttuuri, koska olen ollut kiinnostunut siitä yli 10 vuotta. Rastafarit ovat tulleet tunnetuiksi Jamaikan ulkopuolella musiikin avulla, joten siksi mielestäni on hyvä puhua siitä juuri tuolla tavalla.
Ennen kuin bändimme aloitti, minulla oli tapana valita dub-säveliä sekoitettuina perinteisiin huiluihin ja jousisoittimiin. Silloin tajusin korealaisten juurien ja perinnemusiikin potentiaalin reggaeen yhdistettäessä. Mutta teknisesti tärkein bändiin tuomani vaikute on se, että sekoitan kaikkien jäsenten soundin ensimmäisten jamaikalaisten dub-mestareiden kaltaisesti, kuten Lee ”Scratch” Perryn tai King Tubbyn tyyliin, sekä näytteiden lisääminen.
Ainoana ei-korealaisena oleminen on hyvä asia, pääasiassa koska minun täytyy kommunikoida ja ymmärtää musiikin välityksellä, siinä missä suurimman osan ajasta muut jäsenet keskustelevat suoraan koreaksi. Tämän takia tunnen, että musiikki on maailmanlaajuinen asia. Se kuka tuntee sen, tietää sen!

Ban-Jang, Windy Cityn jäsenenä sinä autoit tuomaan reggaen yhä isommalle kotiyleisölle; miltä tämä saavutus sinusta tuntuu?

Ban-Jang: En sanoisi minulla vielä olevan saavutuksia reggaemuusikkona. Korealainen reggae-skene on vasta alussa, ja asia mistä olen ylpeä itsessäni on se, että olen edistänyt reggaemusiikkia 8 vuotta, koska olin aiemmin bändissä nimeltä bus-riders. Silloin maisemissa oli, ja on edelleen, jonkin verran reggaemuusikkoja, mutta silloin oli kyse vain trendeistä, ei tietoisesta viestistä. Voin rehellisesti sanoa, etteivät he tunne reggaeta. Reggae on tämän sukupolven musiikillinen tulevaisuus.

Korea on yksi ensimmäisistä maista, joka ei välitä juuristaan tai perinteistään. Sen takia Korea tarvitsee reggae-musiikkia. Tunnen sen aina vain vahvemmaksi ja vahvemmaksi, ja parin vuoden päästä aion miettiä tätä taas. Reggaella, dubilla ja I&I DJANGDANilla on menneisyyden, nykyajan ja tulevaisuuden soundi. Puut käsittävät koko luonnon soundinaan.

On yhdentekevää soittaako sitä reggaeta, salsaa vai jotain muuta genreä; meidän musiikkimme sisältää viestin ja harmonian. On liian aikaista puhua lopputuloksesta vielä. Se tapahtuu parhaillaan.

Vanhempia reggae-lauluja tutkiessa eteen sattuu teemoja kuten köyhyys, sortaminen, syrjintä ja muita yhteiskunnallisia asioita, jotka olivat tärkeitä Jamaikalla 1970-luvulla, eli juuri silloin kun reggae-musiikkia kehitettiin. Toisaalta Korealla on aivan erilainen tausta, mutta teidän nettisivuillanne esiintyy tyypillisiä jamaikalaisia. Teidän kulttuurillinen taustanne on siis erilainen, joten mikä merkitys reggae-musiikilla on teille?

Francois: Vaikka tämän päivän Korealla onkin aivan erilainen tausta kuin 70-luvun Jamaikalla, voi köyhyyttä, sortamista ja syrjintää löytää joka puolelta. Asia on vain käsitelty eri näkökulmasta. Mielestäni kehitys ja ekonominen tilanne kasvaa suurella nopeudella, mutta korealaisessa köyhyydessä ei ole kyse rahasta (vaikka täällä onkin köyhiä ihmisiä); mielestäni köyhyydessä on kyse enemmänkin identiteetistä ja kulttuurista yleensä. Pääpaino ei ole enää rahassa. Syrjintä ja sorto ovat tietenkin vielä nähtävissä monissa eri muodoissa, vaikkakin ne ovat todella erilaisia verrattuna siihen, mitä jamaikalaiset kokivat 70-luvulla, sekä niihin mitä he kokevat nykypäivänä.

Mielestäni reggaen tarkoitus on käsitellä eri ongelmia ja ihmisten kokemia vääryyksiä, ihan maailmanlaajuisesti. Rastamusiikki ei puhu vain jamaikalaisten puolesta, vaikka se sieltä tuleekin. Sen viesti on koskettanut monia ihmisiä eri puolilla maailmaa täysin erilaisista taustoista huolimatta. Kyse on maailmanlaajuisesta viestistä, jonka pääsuuntaviivat tulevat Haile Sessie I:n sanoista ja historiasta (Etiopian keisari vuosina 1930-1974 ja rastafarien symboli Jumalan ruumiillistumalle). Minulle reggae-musiikin tarkoitus on yksinkertaisesti ilmaista rakkautta kaikissa sen muodoissa. Sitä käytetään myös ilmaisemaan mitä väärää meidän ympärillämme on.

Millaisia viestejä haluatte välittää lauluillanne? Levitättekö lähinnä reggaen yleistä sanomaa vai onko teillä jotakin muuta?

Francois: Rastafarien sanoma on levittää rakkautta ja ymmärrystä maailmanlaajuisella tavalla ja me toimimme sen sanoman kanssa. Meillä on myös joitain huolenaiheita Koreassa – poliittisesti, kulttuurillisesti ja niin edelleen.

Ollessamme ensimmäinen dub-bändi täällä, toivomme että voimme näyttää esimerkkejä siitä, että uusien asioiden kokeileminen on mahdollista, ettei tarvitse aina soittaa sitä mikä ”uppoaa hyvin yleisöön”. Vaihtelevaisuus Korean musiikkiskenessä yleisesti ottaen on aika heikkoa verrattuna moniin muihin maihin. Kun katsoo parin suuren festivaalin esiintyjiä, tai Seoulin klubiskeneä yleensäkin, on aika vaikea löytää jotain uutta ja tuoretta. Meidän bändimme on ilmentymä tarpeesta uusille asioille ja laajemmalle valikoimalle korealaisessa musiikkiskenessä.

MySpace-sivuillanne olette kirjoittaneet merkintöjä poliittisista aiheista, kuten mikrosiruista passeissa. Pyrittekö poliittisiin muutoksiin musiikkinne avulla? Jos pyritte, kuinka paljon musiikilla teidän mielestänne on vaikutusta politiikkaan?

Francois: Tietenkin toivon jonkinlaista poliittista muutosta. Jos meidän musiikkimme voi edistää muutosta 0.000000001% niin tunnen kuin olisin saavuttanut pienen voiton. Mielestäni musiikilla ei ole suurta vaikutusta politiikkaan, mutta sillä voi olla vaikutusta ihmisiin, joilla voi olla valtaa politiikassa.

Yleensä rastamusiikki ei käsittele politiikkaa, vaan pikemminkin henkisiä ajatuksia ja erilaisia ”perusteluita”, jotka voivat olla hyvinkin poliittisia, mutta eri näkökulmasta katsottuna.

Koskien merkintää mikrosiruista uusissa korealaisissa passeissa, mielestäni tämä on sensuuntainen asia, joka voi olla pelottava jos vastaavan idea kehittyy liian pitkälle. Ympärillämme on yhä vain enemmän ja enemmän hallintaa. Esimerkiksi viimeksi Japanissa käydessäni yllätyin suuresti siitä, että passintarkastuksessa oli digitaalinen sormenjälki- ja valokuvauskohta. Minulle ei ikinä ole mitään mistä tuntisin syyllisyyttä noissa paikoissa, mutta tuolloin kysyin itseltäni ”Olenko oikeasti syytön?!”.

Tiedän että tieteellisesti biotekniikka on teknillisesti valmis ja toivon että passimikrosirut eivät johda siihen, koska silloin me olisimme kokonaan hallinnassa, mutta en tiedä minkä hallinnassa. Ehkä tulevaisuudessa me tarvitsemme mikrosirut ihojemme alle esimerkiksi. Joskus science fiction on niin lähellä todellisuutta.

Hiljattain julkaisitte uuden EP:n nimeltä Culture Tree. Voisitko kertoa mitä voimme siltä odottaa?

Francois: Culture Tree EP on ensimmäinen dub-nauhoitus Koreassa, nauhoitimme sen dub-perinteisiin kuuluvilla analogiefekteillä ja miksereillä. Ihmiset voivat odottaa kuulevansa monikulttuurisia soundeja sekä kokeiluja dub-musiikin ja perinteisten korealaisjuurten vaikutusten välillä.

Miten laulun kirjoittamisprosessi meni? Onko sinulla jokin tietty tapa, jonka mukaan kirjoitat laulut?

Francois: Jamit on tapa miten luomme uudet laulumme. Me jammaamme, nauhoitamme, valitsemme hyvät kohdat ja keskustelemme siitä ennen kuin alamme sovittaa sitä.

Jos teidän pitäisi valita Culture Treeltä vain yksi laulu jolla esittelisitte bändinne, minkä valitsisitte?

Francois: Valitsisin Irie Rangin, meidän versiomme suositusta perinnelaulusta Arirangista, jonka melkein jokainen alue Koreassa laulaa omalla tavallaan.
Mielestäni tämä laulu on jonkinlainen korealaisen kulttuurin ikoni. Vaimoni kertoi minulle, että suurin osa muissa maissa kasvaneista korealaisista adoptiolapsista tietää sen laulun, vaikka he eivät edes puhu koreaa. Itse asiassa minä jopa luulin, ennen kuin teimme meidän versiomme, että tämä oli kansallislaulumme!

Kummassa I&I DJANGDAN tuntee olonsa rennommaksi: studiossa äänittämässä vai keikalla esiintymässä?

Francois: Me itse asiassa nautimme molemmista, mutta minä itse nautin keikoista, koska silloin musiikki elää täysillä. Mutta nauhoitussessioilla on myös omat hyvät puolensa. Ne auttavat meitä tuottamaan jotain mikä pysyy pitkän aikaa elossa.

Mitä voi odottaa I&I DJANGDANin keikalta? Onko teillä suunnitelmia esiintyä ulkomailla tulevaisuudessa?

Francois: Ihmiset voivat odottaa tuntevansa korealaisen kulttuurin tulevan maasta, joten hypätkää sen kanssa! Meillä on suunnitelmia esiintyäksemme Etiopiassa joulukuussa ja tietenkin olemme avoimia soittamaan missä maassa tahansa.

Mitkä ovat suunnitelmanne tulevaisuudelle?

Francois: Tehdä pitkäsoitto monessa eri muodossa, jotkut 7 tuuman LP:inä, joita voi soittaa äänentoistoilla. Lisäksi haluamme esiintyä niin monessa maassa kuin vain mahdollista.

Onko teillä loppukommentteja lukijoillemme?

Francois: Kiitos, että luitte ja kuunnelkaa meidän soundiamme jos teillä vain on aikaa!
Siunausta.

KoME haluaa kiittää I&I DJANGDANia haastattelun mahdollistamisesta.