© Satu Lehtinen

Block B – The Circus 26.02.2017


kirjoittaja: Satu Lehtinen

Seitsemänhenkinen hip-hop-ryhmä Block B teki paluun Suomeen Blockbuster in EU -kiertueellaan 26. helmikuuta. Edellisen kerran yhtye vieraili Suomessa maaliskuussa 2015.

Block B oli selkeästi toivottu ja odotettu vieras, ja heti konsertin varmistuttua suomalaiset Block B -fanit eli BBC:t ryhtyivät toimeen: keikan jonotuksen oheen oli järjestetty Block B -flashmob, jonka aikana fanit tanssivat hittisinkku Herin koreografian yhdessä Kampin narikkatorilla.

© Satu Lehtinen

Her-flashmob.

Fanit olivat myös opetelleet kappaleiden Her ja Toy fanchantit, eli kaanon-tyyppiset faneille kuuluvat lisäsanoitukset. Lisäksi kaikki jonottajat saivat ilmaiset fanibannerit sekä bändin väreihin sointuvat keltaiset valotikut.

© Satu Lehtinen

”Olemme kokoontuneet tänne jälleen, ihan kuin olisimme tulleet hulluiksi.”

Jonotusvaiheessa fanien keskuudessa kiersi myös fanikirja, johon fanit saivat kirjoittaa tai piirtää terveisiä ja kiitoksia Block B:n jäsenille.
Fanikirjan taustalla ollut Virve kertoi, että osasyynä fanikirjaprojektiin oli halu antaa suomalaisille faneille mahdollisuus vuorovaikuttaa idoliensa kanssa.

– ”Me olemme kuitenkin aika kaukana Etelä-Koreasta, joten täällä asuvilla faneilla ei ole hirveästi mahdollisuuksia mennä fanitapamiisiin, ja jos sinne pääsee, niin ei niissä ole kauheasti aikaa jutella. Tämän kirjan avulla fanit voi kertoa tunteistaan”, Virve totesi.

Suomessa jo kpop-keikoille tyypilliseksi muodostunut fanien vapaaehtoistyövoimalla toteutettu jonotusnumerojärjestelmä osottautui jälleen toimivaksi ratkaisuksi, ja mahdollisti sen, ettei innokkaimpien jonottajien tarvinnut viettää koko päivää ulkona pakkasessa värjötellen.

The Circuksessa järjestetyn konsertin tunnelma oli energinen, ja niin fanit kuin bändin jäsenetkin tuntuivat nauttivan olostaan vilpittömästi. Ennen konsertin alkua fanit nostattivat tunnelmaa laulamalla yhdessä Block B:n kappaleita.

Block B asteli lavalle screenillä näytetyn elokuvamaisen videopätkän saattelemana, ja aloitti keikan hittikappaleillaan Her ja Nice Day . Yhtye kävi läpi repertuaarinsa kovimmat hitit ja esiintyminen oli varmaa ja energistä. Fanien onneksi myös aliryhmä Bastarzin Zero for conduct oli päässyt settilistalle ja sen kohdalla yleisö suorastaan räjähti tanssimaan ja laulamaan mukana. Konsertti päättyi haikeasti kappaleella Movie’s over .
Fanien innostus oli selkeästi havaittavissa koko keikan, sillä valotikkujen meri ei laskenut milloinkaan ja yleisö lauloi ja huusi mukana kaikissa kappaleissa.

Puheenvuorojensa aikana bändin jäsenet kiittelivät yleisöä energisyydestä ja esittelivät oppimaansa suomenkielistä sanastoa. Luetelluksi tulivat niin Helsingin turistinähtävyydet kuin perinteiset suomalaiset ruoatkin. Selkeästi hauskin sana kuitenkin oli ”pulla”, jota jäsenet tyytyväisenä toistelivat lavalla. Bändi vitsaili myös kääntäjänsä kanssa siitä, kuinka lyhyesti suomeksi voi sanoa asioita, jotka koreaksi vievät monta lausetta.
B-bomb sai fanit villittyä tokaisemalla selvällä suomella ”olette kauniita” ja bändin johtaja Zico kehotti kaikkia nauttimaan illasta täysin rinnoin.
Ennen konsertin loppua bändi kehui yleisöä yhdeksi parhaista ja lupasi tulevansa pian takaisin.

Kaiken kaikkiaan Block B:n konsertti oli yhtyeen näköinen – energinen, tasapainoinen ja leikkimielinen. Vokalistit ja räppärit esiintyivät virheettä, ja koreografiat toteutettiin eloisasti ja dynaamisesti. Valot ja taustavideot täydensivät bändin omintakeista ja värikästä tyyliä.

Settilista:

Nice day
Her
Mental breaker
Action
Very good
Be the light
U hoo hoo
Romatically
Zero for conduct
Toy
Walking in the rain
Ordinary girl
Jackpot
Tell them
Yesterday
Nalina
Very good rough version
Few years later

Encore:
Movie is over

Alla Block B:n Facebook-sivulleen lisäämä kuva sekä fanien lumitaidetta.

© Satu Lehtinen