© All Rights Reserved.

B.A.P Suomessa 2016


kirjoittaja: KoME (lehdistötiedotteesta)

B.A.P LIVE ON EARTH 2016 WORLD TOUR “EUROPE AWAKE!!” -KIERTUE HELSINKIIN!

Maailman suosituimpiin K-pop-artisteihin lukeutuva B.A.P alias ”Best.Absolute.Perfect” saapuu maailmankiertueellaan Suomeen ensimmäistä kertaa. B.A.P konsertoi Helsingin The Circuksessa keskiviikkona 11. toukokuuta. Helsinki on valikoitunut Euroopan harvojen kaupunkien joukkoon, minne kiertue ulottuu. Muut Euroopan konserttikaupungit ovat Varsova, Düsseldorf ja Moskova.

B.A.P julkaisi debyyttisinkkunsa ”Warrior” sekä samannimisen albumin Etelä-Koreassa vuonna 2012, joiden myötä yhtye ponnahti kerralla yhdeksi K-Popin kärkinimistä. Yhtye julkaisi seuraavan ”Power”-nimeä kantavan kakkosalbuminsa vain pari kuukautta debyyttinsä jälkeen, ja B.A.P:n biisit keikkuvat jatkuvasti Korean virallisten listojen kärkisijoilla sekä kansainvälisesti iTunesin albumilistoilla.

B.A.P myi ensimmäiselle USA:n keikalleen 10 000 lippua tunnissa, joka johti bändin ensimmäiseen maailmankiertueeseen vuonna 2014. Tuossa vaiheessa yhtyeellä oli jo Eurooppa hallussa; konserttisalit täyttyivät ja arviot keikoista olivat loistavia.

Jatkaakseen voittokulkuaan, B.A.P julkaisi tämän vuoden helmikuussa uuden albumin. ”Best.Absolute.Perfect” suuntaa uudelle maailmankiertueelle näyttääkseen, ettei kyse ole todellakaan tavallisesta poikabändistä, vaan poikkeuksellisen lahjakkaista taiteilijoista.

Juhlikaamme siis, kun Bang Yong Guk, Him-chan, Dae-hyun, Young-jae, Jong-up and Zelo saapuvat jälleen Eurooppaan ja ensimmäisen kerran Suomeen!

Yhtyeen Euroopan-kiertueen päivät ovat:

11.05.2016 – Helsinki – Suomi – The Circus
14.05.2016 – Varsova – Puola – Kolo Hall
15.05.2015 – Düsseldorf – Saksa – Mitsubishi Electric Hall
17.05.2015 – Moskova – Venäjä – Stadium Live

Tarkemmat tiedot konsertista ja lipunmyynnistä julkaistaan keskiviikkona 9.3.
WATCH OUT!

Konsertin järjestävät Far Out Productions ja Grey Beard.

© All Rights Reserved.