© KoME Suomi, Iina Kaikko

24K – Gloria 5.1.2017


kirjoittaja: Hanna

Vuoden 2017 ensimmäisestä Kpop-keikasta pääsi vastaamaan 24K loppuunmyydyllä salilla. Allekirjoittanut oli menossa keikalle bändiä sen kummemmin tuntematta, mutta niin tarttuivat bändin jäsenten nimet mieleen kaksi päivää ennen keikkaa: Cory, Kisu, Jeonguk, Hui, Changsun, Jinhong ja Hongseob. Videoita katselemalla alkoi keikkainnostuskin pikkuhiljaa kasvaa. Asiaa auttoivat myös 24K:n poikien Instagram-päivitykset heidän saavuttuaan Helsinkiin.

Keikka-aamu valkeni kauniina, joskin hyisen kylmänä. Yksi asia näiden fanittamisen vuosina on kuitenkin tullut opittua – Kpop-fania ei pysäytä mikään. Joten jononumerot haettiin ja aloitettiin henkinen valmistautuminen jonottamiseen kylmässä. Kiitos ystävällisen jonotiimin viimeiset check up -ajat jaettiin kuitenkin Ultimate VIP-, VIP- ja General-lippulaisten kesken niin, etteivät normaalin sisäänpääsyn ostaneet joutuneet odottamaan ulkona juuri sen kauempaa kuin he, jotka pääsivät sisälle aikaisemmin ottamaan ryhmäkuvat 24K:n kanssa.

© Hanna-Riikka Kontinaho

Keikka alkoi hieman myöhässä, mutta jokainen minuutti oli odottamisen arvoinen. Yleisön tunnelmaa nostatettiin ensin järjestäjän taholta, sitten introvideota näyttämällä. Lopullisen iskun teki kuitenkin itse 24K, kun pojat astuivat lavalle esittämään illan ensimmäisen kappaleen, BINGOn. Siitä alkoi energinen ja hyväntuulinen ilta 24K:n kanssa!

Vajaan kahden tunnin aikana kuultiin lähes kaikki The Real One -albumin kappaleet ja muutama cover-biisi, kuten esimerkiksi Big Bangin Bang Bang Bang ja NeYon Sexy Love. Hip-hop-painotteinen musiikki piti huolen, että tunnelma pysyi korkealla ja fanit liikkeessä. Pojat viihdyttivät yleisöä myös räppäämällä, tanssimalla ja tarjoamalla fanserviceä. Pääsipä kolme faniakin lavalle opettelemaan BINGOn koreografiaa! Koreografian parhaiten taitavaa haettiin huutoäänestyksellä, mutta loppujen lopuksi jokainen oli voittaja ja sai nimmaroidun albumin palkinnoksi. Pisteet faneille rohkeudesta nousta lavalle!

Keikkaan kuului myös puheosuuksia, jotka ilokseni sisälsivät muutamia sanoja suomeakin! Koreankielisille osuuksille oli varattu tulkki, mutta hänen käännöksensä jäivät toisinaan vajaiksi. Onneksi ryhmän jäsen Cory pystyi paikkailemaan ja auttamaan käännöksissä.

Ensimmäisen spiikin aikana pojat esittäytyivät yleisölle. Iloinen ’moi’ kuului lähes jokaisen jäsenen suusta – Hongseobin ehkä kaikista selvimmin (=kovaäänisimmin). Toinen spiikki tuli muutama kappale ensimmäisen jälkeen, jolloin kyseltiin onko kaikilla hauskaa. Silloin valittiin myös mainitsemani kolme fania lavalle. Kolmas spiikki enteilikin jo keikan loppua. Kisu lauloi pätkän omaa herkkää kappalettaan, ennen kuin jokainen sai vuorollaan sanoa jotain fiiliksistään. Changsun lupasi heti alkuun että he palaisivat vielä Suomeen. Siitä käytiin hetki leikkimielistä vääntöä heidän managerinsa kanssa, että olisiko se mahdollista. Jinhong sanoi hänellä olleen hauskaa ja lisäsi vielä loppuun hellyttävän ’saranghaeyon’. Hui oli iloinen suuresta yleisömäärästä ja Kisulla oli jo valmiiksi ikävä yleisöä. Jeonguk sanoi ettei tarvitse olla surullinen, sillä nämä eivät ole jäähyväiset. Spiikin lopuksi he ottivat yhteiskuvan yleisön kanssa Suomen lipun kera, ja esittivät It’s Heaven– ja Superfly -kappaleet ennen encorea.

© KoME Suomi, Iina Kaikko

Encorea ei tarvinnut odottaa kauaa. BINGOn remixversio kajahti ilmoille ja sai tunnelman nousemaan jälleen kattoon, jossa se oli ollut koko illan ala- ja yläkatsomoa myöten. Ensimmäinen encore-biisi sai myös yleisön nostamaan faniprojekteistaan tunnetun Cindyn valmistamat bannerit esille. Biisin lopuksi Cory ottikin yhden bannerin, luki sen ääneen: ’You’re my OASIS, 너는 나위 OASIS.’ ja kiitti eleestä. Sitten kuuluikin poikien suusta se kaikista kliseisin, mutta ehkä herttaisin lausahdus joka olisi suotavaa joka Kpop-keikalla: ”Minä rakastan teitä!”

Encore ei sisältänyt harmillisesti enempää kappaleita, mutta fanit olivat varmasti tyytyväisiä. Ainakin siltä vaikutti, kun katsoin ympärilleni, ja kuuntelin muiden kommentteja narikassa.

Itselleni keikka oli hauska tapa tutustua poikiin ja heidän musiikkiinsa paremmin. Ennakkokäsitykseni kustakin jäsenestä muuttui positiivisella tavalla. Liikaa fanityttöilemättä totean yleisesti, että lavalla oli asiansa osaavia komeita nuoria miehiä. Musiikkikin vakuutti niin paljon, etten keikan jälkeen ole muuta ehtinyt kuuntelemaankaan kuin The Real One -albumia!

Keikalle meni utelias Kpop-fani, mutta ulos Glorialta astui 24U (=24K:n fani). Innolla jo odotan mitä 24K tarjoaa tulevaisuudessa. Olisi tosiaankin hauska nähdä heidät Suomessa vielä joskus uudestaan.

Settilista:

1. BINGO
2. OASIS
3. Spiikki 1
4. Hey You
5. Run
6. Still 24K
7. Video
8. Honestly?
9. Spiikki 2
10. Cover: Deorro & Chris Brown – Five More Hours
11. Cover: Big Bang – Bang Bang Bang
12. Video
13. Cover: NeYo – Sexy Love (Jinhong, Cory, Kisu, Hui)
14. OLLEH + 몽키뺀치(Jeonguk, Cory)
15. Dance battle (Chansung, Hongseob, Jeonguk)
16. Spiikki 3
17. It’s Heaven
18. Superfly

Encore
1. BINGO remix

Muokkaus 17.55: Maininta lavalla tanssineista faneista korjattu.

© KoME Suomi, Iina Kaikko