Informaatio

Mitä kuuluu, Teen Top?

03.04.2018 2018-04-03 05:59:00 KoME Kirjoittaja: Hanna

Mitä kuuluu, Teen Top?

Teen Top valloittaa Helsingin Nosturin huhtikuun 22. päivä. Keikkaan voi valmistautua lukemalla tämän artikkelin, joka valottaa hieman keitä ne Teen Topin jäsenet olivatkaan ja käy läpi bändin historiaa ja tämän päivän kuulumisia.


© Top Media. All Rights Reserved.
Teen Top perustettiin vuonna 2010 Andy Leen (Shinhwa) luotsaaman TOP Median toimesta. Yhtyeeseen kuuluivat tuolloin C.A.P, Chunji, L.Joe, Niel, Ricky ja Changjo. Pojat olivat 15-18-vuotiaita. C.A.P:sta tuli vanhimpana ryhmänjohtaja.

Teen Top on pysynyt kiireisenä alusta asti. Tanssittavasta pop-musiikista tunnettu yhtye on julkaissut kahdeksassa vuodessa 2 kokopitkää albumia, 2 singlealbumia, 7 pitkäsoittoa, useita singlejä ja 1 japaninkielisen albumin. Ehkä yksi Teen Topin ikonisimmista kappaleista on toiselta sinkulta löytyvä Supa Luv.



Lisäksi he ovat kiertäneet maailmaa ja toteuttaneet sooloprojekteja. Päävokalisti Chunji osallistui musikaaleihin Caffeine ja Russian Coffee vuonna 2016. Changjo näytteli pääroolit draamoissa Sweden Laundry (2014-2015) ja My Brother Disappeared (2017). Niel on tehnyt musiikkia Teen Topin ulkopuolellakin erikoisessa Dramatic Blue -ryhmässä, joka koostui useasta eri Kpop-ryhmästä kootusta jäsenestä, ja julkaisemalla soololevyt oNiely ja Love Affair.

Teen Topista puhuttaessa ei sovi unohtaa näyttäviä koreografioita. Jang-nan-a-nya (Rocking, 장난아냐) on siinä ryhmän parhaimmistoa, A-chim-bu-tteo a-chim-kka-jin (Ah-ah,아침부터 아침까지) tullessa hyvänä kakkosena.



Teen Topin viimeisin albumi on viime vuodelta. Se julkaistiin viisijäsenisen Teen Topin voimin, koska L.Joe jätti TOP Median vuonna 2017. Artikkelien ja yhtiön antamien tietojen mukaan L.Joe koki yhtiön rajoittavan hänen tekemisiään ja haluaan panostaa sooloprojekteihin. Sopimus purkaantui virallisesti vasta vuoden 2018 alussa, mutta hän ei enää osallistunut yhtyeen toimintaan vuonna 2017.



Uutta musiikkia on kuitenkin tulossa! Teen Top julkaisee uuden albumin heti Euroopan kiertueensa jälkeen. Kiertuejärjestäjän mukaan keikalla saadaan jo maistiaisia tulevasta.

Loppuun vielä vuonna 2011 julkaistu herttainen musiikkivideo kappaleelle, joka kantaa fanikunnan nimeä Angel:

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Teen Top Europe Tour 2018

Teen Top - Nosturi 22.04.2018 © KoME Suomi, Anna Nikkinen

Keikkaraportti

Teen Top - Nosturi 22.04.2018

Teen Top vakuutti fanit rennolla esiintymisellään.

Mitä kuuluu, Teen Top? © Top Media. All Rights Reserved.

Informaatio

Mitä kuuluu, Teen Top?

Teen Top valloittaa Helsingin Nosturin huhtikuun 22. päivä. Keikkaan voi valmistautua lukemalla tämän artikkelin, joka valottaa hieman keitä ne Teen Topin jäsenet olivatkaan ja käy läpi bändin historiaa ja tämän päivän kuulumisia.

Teen Top kiertää Eurooppaa huhtikuussa © Top Media. All Rights Reserved.

Uutiset

Teen Top kiertää Eurooppaa huhtikuussa

Teen Top nähdään myös Suomessa.

MAINOS