Uutiset

M.O.N.T saapuu pian Helsinkiin - keikkapaikka on nyt vahvistunut

19.04.2019 2019-04-19 16:13:00 KoME Lähde: Keikan Facebook-tapahtumasivu Kirjoittaja: Anu

M.O.N.T saapuu pian Helsinkiin - keikkapaikka on nyt vahvistunut

Trio esiintyy aiemmista K-pop-keikoista poikkeavassa paikassa: Lärkanin lukiossa.


© FM Entertainment. All Rights Reserved.
Kuten aiemmin uutisoimme, poikaryhmä M.O.N.T esiintyy vappupäivänä Helsingissä. Nyt kiertuejärjestäjä fm entertainment on vahvistanut myös keikkapaikan: fanien on suunnattava Gymnasiet Lärkaniin. Kyseessä on Etelä-Haagan kaupunginosassa osoitteessa Isonnevantie 22 sijaitseva ruotsinkielinen lukio.

Lipun voi ostaa täältä. Tarjolla on peruslipun lisäksi Silver MINT- ja DIAMINT-lippuvaihtoehdot, joihin kuuluu ryhmäkuva, hitouch ja muita lisäetuja. Myynnissä on myös erityisiä Selfy-lippuja, jotka oikeuttavat valinnan mukaan yhteiskuvaan joko yhden jäsenen kanssa (valitaan sattumanvaraisesti) tai vuorollaan jokaisen jäsenen kanssa. Selfyt otetaan omalla kännykällä.

MONT GLOBAL TOUR: Will you be my MINT? -maailmankiertueen Euroopan-osuus alkoi 11. huhtikuuta Puolasta. Kiertue on pääosin sujunut hyvin, paitsi että keikat Lontoossa ja Amsterdamissa jouduttiin perumaan vähäisen lipunmyynnin vuoksi.

Esiintymistensä välissä M.O.N.T on videoinut YouTubeen kiertuepäiväkirjaa. Alta voi katsoa mitä kaikkea he tekivät Puolassa.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

M.O.N.T © KoME
M.O.N.T

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
01.05.20192019-05-01
Konsertti
M.O.N.T
Gymnasiet Lärkan
Helsinki
Suomi
MAINOS